Puheenaihe

Lukiolaisen perhe säästää jopa 2 600 euroa, tupakka-aski maksaa pian lähes 10 euroa – näin hallitusohjelma vaikuttaa sinun arkeesi

Uusi hallitus on korottamassa tupakkatuotteiden hintoja merkittävästi. 

Toni Tervo / arkisto

Antti Rinteen (sd.) johdolla aloittava uusi hallitus on tänään julkistanut hallitusohjelmansa. Hallituksen linjauksilla on merkittävä vaikutus tavallisten suomalaisten elämään.

Jatkossa oppivelvollisuusikää pidennetään siten, että se jatkuisi 19-vuotiaaksi asti. Nyt oppivelvollisuus jatkuu sen vuoden loppuun saakka, jolloin nuori täyttää 17 vuotta.

Hallitus aikoo muuttaa lukion ja ammattikoulun kirjat sekä muut tarvikkeet maksuttomiksi samalla tavoin kuin ne ovat peruskoulussa. Lukiolaisten liitto on jo aiemmin laskenut, että lukiokirjat maksavat keskimäärin 2 600 euroa. Tämän summan lukiolainen siis säästää.

Pieniä eläkkeitä – takuueläkettä ja kansaneläkettä – korotetaan, samoin neljännestä tai viidennestä lapsesta saa jatkossa korotettua lapsilisää. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotusta korotetaan.

Bensiinin ja dieselpolttoaineiden hintoihin tulee korotuksia: alkaneen vaalikauden aikana menovedelle tulee veronkorotuksia yhteensä 250 miljoonan euron verran.

Valtion ja kuntien kiinteistöjen öljylämmityksestä luovutaan vuoteen 2024 mennessä. Öljylämmitteisiä kiinteistöjä kannustetaan siirtymään muihin lämmitysmuotoihin 2020-luvun aikana erillisellä toimenpideohjelmalla.

Nautintoaineiden hintoihin tulee lisää korotuksia, niinpä esimerkiksi alkoholin ja virvoitusjuomat maksavat jatkossa nykyistä enemmän. Hallitus selvittää, voisiko marja- ja hedelmäverot rajata pois veron piiristä.

Tupakka- ja nikotiinituotteiden veronkorotukset heijastuvat muun muassa savukkeiden kuluttajahinnoissa. Jatkossa tupakka-aski maksaa jo lähemmäs kymmenen euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (9)

Kommentit

Hyvä että velat lisätään ehkä

Hyvä että velat lisätään ehkä Suomi saa velkoja anteeksi niin kuin Kreikka.

Mistäs sitten revitään veroja

Mistäs sitten revitään veroja jos kukaan ei polta ja alkoholi tuodaan virosta/tilataan netistä? Ei ole kauhean pitkälle taas ajateltu tän asian kanssa. Itsekkin siirryin nuuskaan 3-vuotta sitten kokonaan. Autolla turkuun, turusta halpis risteily ruotsiin ja sieltä laillinen kilo ostoskoriin. Samalla voi tuoda muutaman laatikon lonkeroa 25€ hintaan kun suomessa sama maksaisi yli 60€. 2 ltk kun ostaa niin saa kuitattua bensat ja laivamatkan. Nuuskat maista edulliseen ~13€/tolppa jolla pärjää jo seuraavan pari viikkoa helposti, kilolla mennään jo useampi kuukausi. Jäävät nekin verot ruotsiin eikä suomeen.

Jaa, etkö kuullut sitä

Jaa, etkö kuullut sitä uudistusta, että jos hakee viinansa ja tupakkansa Virosta/Ruotsista, niin sitten saa myös hoidattaa örvellysvammat, masennukset, pelkotilat, hermotaudit, aivoverenvuodot ja tylsistymiset siellä Viron/Ruotsin puolella. Niin ja tietysti myös keuhkosyövän, jonka saa tupakoinnista, suusyövän jonka saa nuuskaamisesta. Näin säästyy pitkä penni suomalaisten verovaroja. Bra resa! Hea reis!

Joo ja niile jotka ei polta

Joo ja niile jotka ei polta eikä juo ja elävät pitkään niin leikataan jatkossa eläkkeet ja vanhuushoitopaikat (niin kuin jo nytkin), koska kaikki rahat tarvitaan matutukseen.

Täällä säästä kukaan, kun

Täällä säästä kukaan, kun maksut ja verot nousee lähes kautta linjan - ai niin matut varmaan säästää. Mitenkä duunari on mennyt äänestämään vasemmistoa, kun vasemmisto ajaa lähinnä matujen etuja - eikö duunari tajua. Sama wanna be porvarille joka äänestää Kockoomusta.

Kuka sinun vaipat vaihtaa ja

Kuka sinun vaipat vaihtaa ja lusikalla velliä suuhun työntää sitten, kun olet niin vanha, ettet itse kykene? Tämän päivän lapset on huomisen työntekijöitä. Myös maahanmuuttajien lapset. Rajat kii ja suomi suomalaisille ei nyt oikein pure, kun kansa on kuolemassa sukupuuttoon.

Tuo -kuka maksaa eläkkeesi-

Tuo -kuka maksaa eläkkeesi- on niin "last season" sanonta! Mamulapset ei ainakaan, koska he eivät tee töitä! Suomalaiset vähemmistönä tulee tulevaisuudessa huolehtimaan ensin ykkösluokan kansalaisista eli muslimienemmistön hoivasta, ovathan he nyt jo prioriteettina ykkösiä esim sosiaali- ja terveyspalveluissa! Tasa-arvoa ei enää silloin ole, joten naiset tulevat miesten jälkeen, ja saavat sen mitä annetaan, sananvaltaa ei heillä enään ole. Aika hienoa, vai mitä?

Suomessa ei lapset tee töitä,

Suomessa ei lapset tee töitä, ei täällä eikä muualla syntyneet. Tekevät töitä sitten aikuisina. Mistäköhän mahdoit repäistä "kuka maksaa eläkkeesi" -sanonnan? Et ainakaan minun kommentista. Nyt on Reettalla käsitteet ja asiat sekaisin. Ota selvää asioista ja tutustu ihmisiin, niin ei tarvitse niin hirveästi luulotella ja pelätä.

Sääliikö kukaan teistä sdp:n

Sääliikö kukaan teistä sdp:n äänestäjiä kun vanhusten energialaskut pomppasivat oikein kunnolla? Nyt sai mitä tilasivat turha itkeä kun ei ole varaa muuhun kuin lämmitysöljyyn jos siihenkään. Ja seuraavissa vaaleissa taas ilmaisen hyernesoppa-annoksen jälkeen äänestetään SDP:tä?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu