Puheenaihe

Oletko huomannut taiteelliset kaivonkannet? – Ne muistuttavat muoviroskien vaarasta

Koristeltu katukaivo "puhuu" asiaa. Tämä kala löytyi Tikkurilan Asematieltä

Armi Suojanen

Vantaalla on voinut bongata koristeellisia katukaivoja heinäkuussa, kun kaupunki osallistuu Pidä Saaristo Siistinä -yhdistyksen kampanjaan Mahanpuruja muovista.

Värikkäissä tarroissa kalojen suu on sadevesikaivon suuaukko, mikä kertoo, että sinne päätynyt roska kulkeutuu hulevesien mukana lähes kaikkialla suoraan ja puhdistamatta lähimpään vesistöön. Maailman yleisin meriroska on tupakantumppi, joka katukaivoon heitettäessä voi kulkeutua kalan vatsaan.

Mahanpuruja muovista -kampanjassa ovat tänä vuonna mukana Vantaa, Porvoo ja Turku.

Kampanja sai alkunsa keväällä 2018, kun Pidä Saaristo Siistinä ry osallistui Suomen ympäristökeskuksen järjestämään Meriroskahaaste-kilpailuun. Siinä etsittiin ratkaisuja, joilla voi vähentää Itämereen päätyvien roskien määrää.

Kuluva vuosi on kampanjan pilottivuosi. Tulevaisuudessa sitä on tarkoitus jatkaa muissakin kohteissa.

 

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kaija ja Ilkka ovat pian keränneet 700 000 tupakantumppia – tuovat nyt tärkeän viestin kansanedustajien etupihalle27.8.2018 19.00
Heititkö sätkäsi tänään maahan? – Näin kauan tupakantumppi säilyy luonnossa30.7.2016 15.00
Uivat meriroskikset keräävät pian kelluvan muovin – Australian-malli tulee Helsinkiin16.2.2017 07.40

Kommentit (1)

Kommentit

Hauskahan tuo on, mutta

Hauskahan tuo on, mutta kuinkahan liukas märkänä pyörätuolin tai keppien alla?

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu