Puheenaihe

Onko taloyhtiössäsi varauduttu? Poliisi varoittaa: Kellarikomeroihin ja häkkivarastoihin murtautumiset lisääntyneet Itä-Uudellamaalla

Ville Koponen

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen alkuvuoden tilastoista käy ilmi, että erityisesti kellarikomeroihin ja häkkivarastoihin murtautumiset ovat lisääntyneet.

– Varsinkin vanhemmissa taloyhtiöissä kellarikomerot ovat niin sanottuja häkkivarastoja, eli rakenteet ovat erittäin kevyet. Jos taloyhtiön varastotiloihin on vieläpä suhteellisen helppo päästä, voi varastoihin murtautuminen olla houkutteleva kohde pitkäkyntiselle, muistuttaa rikosylikomisario Petri Eronen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisin mukaan kellarikomeroihin ja häkkivarastoihin murtautumiselta pystyy suojautumaan muutamalla suhteellisen yksinkertaisella kikalla, mutta suojautuminen vaatii yleensä aktiivisuutta taloyhtiöltä.

Poliisi neuvookin olemaan yhteydessä taloyhtiön hallitukseen, jos talon asukkaana huomaa varastotilojen suojauksessa puutteita.

– Kellaritiloissa on yleensä ihan hyvät rautaovet, mutta taloyhtiöiden kannattaa huolehtia myös nykyaikaisesti lukituksesta, poliisi neuvoo.

Eronen listaa muutamia yksinkertaisia toimenpiteitä murroilta suojautumiseen:

– Onhan taloyhtiöistä pois muuttaneilta kerätty pois avaimet tai koko lukitussysteemi vaihdettu nykyaikaisempaan sähkölukitukseen?

– Kellareihin kannattaa hankkia myös näkyvää kameravalvontaa ja pohtia myös muita mahdollisia hälytysjärjestelmiä.

– Jos mahdollista, kepeitä häkkirakenteita kannattaa vahvistaa rakenteilla, joihin on selvästi vaikeampi murtautua.

Alkuvuoden aikana on Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella kirjattu jo 958 häkkivarastoihin, kellarikomeroihin ja työmaa-alueille tapahtunutta murtoa. Tämä on 220 murtoa enemmän kuin viime vuonna vastaavan aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (5)

Kommentit

Eipä voi kameroita tai

Eipä voi kameroita tai muutakaan hälytintä asentaa,kun se loukkaa varkaan ihmisoikeuksia täällä härmässä. Ja jos otat verekseltään kiinni,vaihtoehtona on ruuvari kyljessä tai syyte pahoinpitelystä.

meilläkin murtauduttu

meilläkin murtauduttu kellareihin, pieni aavistus on tekijöistä, mutta ei voi sanoa ääneen kun voi olla vihapuhetta tai syrjintään.

Pyöräkellarit myös tarvitsi

Pyöräkellarit myös tarvitsi kamerat.

Mitä niillä tekee,kun ei saa

Mitä niillä tekee,kun ei saa kuvata. Varas voi ahdistua ja taas joudut maksumieheksi.

Miten niin ei saa kuvata?

Miten niin ei saa kuvata? Lisätietoa saat vaikka täältä: https://www.kiinteistolehti.fi/kamera-valvoo/ Jos olet huolissasi siitä, ettet tee mitään luvatonta niin miksi sinulla on sitten tutkanpaljastin? Kerrot siitä toisessa viestissäsi.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu