Puheenaihe

Kun mummolle ilmestyy mustelmia, kerro asiasta poliisille – mikä ihme on huoli-ilmoitus?

Alle kolmekymppisiltä kysyttiin kokemuksia seurusteluväkivallasta. Kuvituskuva.

Lotta Åberg

Poliisi nosti maanantaina esille ongelman, joka hankaloittaa monen ikäihmisen elämää Suomessa.

Virkavalta muistuttaa, että rikoksen kaltaisen kaltoinkohtelun takana voivat olla omat läheiset, tutut ja muut luottohenkilöt.

– Tähän liittyy usein myös päihdeongelmia, jotka näkyvät väkivaltaisena käyttäytymisenä ja omaisuusrikoksina, korostaa Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jyrki Aho tiedotteessa.

– Myös ongelmapelaaminen voi olla rikoksen tai kaltoinkohtelun taustalla. Kaltoinkohtelu aiheuttaa uhrissa pelkoa ja häpeää, eikä asioista haluta puhua.

Ahon mukaan olisikin tärkeää, että jos kaikki ei vaikuta olevan kohdallaan, asia otettaisiin esille.

– Esimerkiksi pelko tai mustelmat voivat kieliä läheisväkivallasta. Ole rohkea ja kysy. Ilmoita tarvittaessa epäilyistäsi poliisille tai tee ns. huoli-ilmoitus sosiaaliviranomaiselle, Aho kannustaa tiedotteessa.

Huoli-ilmoitus voidaan tehdä, jos vaikuttaa siltä, että henkilö ei pysty vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan.

– Ilmoituksen tarkoituksena on varmistaa, että iäkäs henkilö saa tarvitsemansa huolenpidon silloinkin, kun hän ei sitä itse osaa tai ymmärrä pyytää, Aho sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (2)

Kommentit

Ja poliisihan tulee

Ja poliisihan tulee juoksujalkaa tutkimaan,hohhoijjaa!

Kaltoinkohdeltuja on.

Kaltoinkohdeltuja on. Vanhuksissa, lapsissa ja keski-ikäisissä ihmisissä. Sitten on niitä vanhuksia, joilla esim näön ja tasapainon huononemisen vuoksi saavat jatkuvasti mustelmia. Tavarat putoilee, sihti pettää, kompuroivat, törmäilevät. Keskustelu on aina tarpeen, mutta joka mustelmaa ei pidä mennä poliisille ilmoittamaan.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu