Puheenaihe

Pikkulasten vanhemmat ovat muita aikuisia tyytyväisempiä elämäänsä

Kuvituskuva.

Arkisto/ Sami Kuusivirta

Suurin osa pikkulasten vanhemmista voi hyvin. He ovat tyytyväisempiä perhe-elämäänsä ja saavutuksiinsa elämässä kuin muut samanikäiset aikuiset.

He myös elävät osin terveellisemmin kuin muut aikuiset, ilmenee FinTerveys 2017 -väestötutkimuksesta. Tuloksista tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Pikkulasten vanhempien perheessä on ainakin yksi alle 7-vuotias lapsi.

Syntyvyys on laskenut Suomessa huomattavasti vuodesta 2011 alkaen ja Vuonna 2018 se oli alhaisempi kuin koskaan. Tuolloin syntyi 1,41 lasta naista kohti.

– Syntyvyyden laskusta ja sen syistä on keskusteltu paljon. Mediasta välittyy usein hyvin raskas kuva pikkulapsiperheiden arjesta. Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa, että suurin osa pikkulasten vanhemmista voi hyvin, kertoo tiedotteessa THL:n erikoistutkija Annamari Lundqvist.

 

Pikkulasten vanhemmista lähes yhdeksän kymmenestä kokee elämänlaatunsa hyväksi tai erittäin hyväksi.

Perhe-elämäänsä tyytyväisiä on äideistä 84 prosenttia ja isistä 87 prosenttia. Luvut ovat noin kymmenen prosenttiyksikköä suurempia kuin naisilla ja miehillä, joilla ei ole pieniä lapsia.

Sama linja jatkuu tyytyväisyydessä saavutuksiin elämässä. Pikkulasten äideistä tyytyväisiä saavutuksiinsa on 82 prosenttia ja isistä 78 prosenttia.

Muista naisista tyytyväisiä on 69 prosenttia ja miehistä 58 prosenttia.

Taloudelliseen tilanteeseensa pikkulasten vanhemmat ovat yhtä tyytyväisiä kuin muut aikuiset: äideistä 43 prosenttia ja isistä 52 prosenttia.

 

Psyykkistä kuormittuneisuutta kokee 6 prosenttia pienten lasten äideistä ja 7 prosenttia isistä. Masennusoireita esiintyy 12 prosentilla äideistä ja 6 prosentilla isistä.

Pikkulasten vanhemmat elävät osin terveellisemmin kuin muut samanikäiset aikuiset. He juovat harvemmin yli kuusi alkoholiannosta kerralla ja istuvat ruudun ääressä vapaa-ajallaan vähemmän kuin muut aikuiset.

Esimerkiksi vain 14 prosenttia vanhemmista ilmoittaa istuvansa vapaa-ajallaan ruudun ääressä enemmän kuin kolme tuntia päivässä, mutta muista naisista näin ilmoittaa 24 prosenttia ja miehistä 36 prosenttia.

Riittävästi unta pikkulasten vanhemmat kokevat saavansa harvemmin kuin muut aikuiset.

Joka kymmenes pikkulapsen vanhempi tupakoi päivittäin. Myös kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö on selvästi suosituksia vähäisempää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Lapsi ei tarvitse välttämättä yhtään harrastusta – "Kaikista ei tarvitse tulla teemupukkeja"9.1.2020 06.50

Kommentit (1)

Kommentit

Tottakai siinä iässä terveys

Tottakai siinä iässä terveys on hyvää, , asunnon maksamiseen runsaasti aikaa ja elinvuosia, työelämän ja koulutuksen mahdollisuudet ulottuvilla.Vakiintunut parisuhde. Yhteiset tavoitteet . Ennenkaikkea terveys; terveyteen perustuu kaikki toiminta ja maksukyky.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat

Uusimmat

Uusimmat: Urheilu