Mainos: Lauri Kaira

Lauri Kaira: ”Miksi tein valtuustossa vastaesityksen ratikalle?”

Kaupunginhallituksen jäsen Lauri Kaira kirjoittaa siitä, millaista vaihtoehtoa hän ehdotti pikaratikalle.

Mainos | Kuten Helsingin Sanomat uutisoi, Vantaan valtuusto äänesti ratikasta kaksi kertaa: ensin minun tekemästäni vastaesityksestä ja sitten kristillisdemokraattien hylkäysesityksestä.

Molemmat hävisivät selvin numeroin. Minulta on kysytty, mitä esitin ja miksi. Pyrin tässä kolumnissa vastaamaan siihen kysymykseen.

Kuten valtuuston pöytäkirja kertoo, valtuutettu Lauri Kaira esitti, että "asia palautettaisiin valmisteluun sillä ohjeistuksella, että ns. superbussiteknologiaa hyödyntäen toteutetaan vantaalaisia laajemmin palveleva hajautettu malli, jossa luodaan useita ratikkamaisia linjoja eri puolille Vantaata asukkaiden tarpeiden mukaisesti.”

Pohjoismaissa käytössä

Ehdotin siis niin sanottua kiskotonta ratikkaa. Sellaisia toimii muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Lisäksi ne ovat kuuma aihe ulkomaisten kaupunkisuunnittelijoiden keskustelufoorumeilla.

Niillä on omat kaistat ja pysäkit, ne näyttävät ratikalta ja palvelevat kuin ratikka.

Se on moderni, nopeammin rakennettava, edullisempi ja joustavampi malli. Sillä on pari eroa perinteiseen kiskoratikkaan nähden. Se on halvempi ja sen reittejä voi tehdä vapaammin eri puolille kaupunkia, koska se ei ole sidottu kiskoihin.

Kuvassa näkyvät kiskottomat ratikat olisivat halvempia ja nopeampia toteuttaa kuin pikaratikka. Niille voi tehdä omia kaistoja ja ne voivat osin ajaa tavallisia teitä pitkin. Kuva Ruotsin Malmöstä.

Kiskot rajoittavat paljon

Perinteinen ratikka on sidottu kiskoihin. Koska ratikoiden pitää päästä kaikkialta huoltovarikolle, raiteiden pitää olla yhtenäinen kokonaisuus. Niissä ei voi olla katkoksia.

Kiskottoman ratikan reitit voivat sitä vastoin olla erillisiä, koska bussiratikka pääsee varikolle tavallisia katuja pitkin.

Se tarjoaa aivan erilaisen joustavuuden. Voidaan tehdä vaikkapa yksi ratikkalinja Mellunmäestä Tikkurilaan, toinen lentokentältä Kartanonkosken kautta Tammistoon, kolmas Myyrmäestä Rajatorpan tietä Espoon suuntaan jne. Sillä voisi siis tehdä lähiratikoita vuosien mittaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Esitin siis yksittäisen pikaratikkalinjan sijaan hajautettua mallia, eräänlaista lähiratikka-verkostoa, joka toteutettaisiin omia kaistojaan ajavilla sähköbussi-ratikoilla. Sillä voitaisiin tehdä tärkeimmät osat suunnitellusta reitistä sekä taloustilanteen salliessa laajentaa lähiratikkaverkostoa muuallekin.

Jos pienemmällä rahalla saisi lähiratikan tyyppisiä linjoja eri puolille Vantaata, kannattaako maksaa maltaita kiskojen rakentamisesta rajatulle alueelle? Jos ratikan yhtenä tarkoituksena on torjua ilmastonmuutosta, eikö pitäisi valita nopein mahdollinen toteutustapa?

Käyttäjän kannalta ratikan viehätys perustuu tiheään vuoroväliin, tarkkaan aikatauluun, selkeisiin reitteihin, mukavaan kyytiin ja ekologisuuteen. Nykyisin tämän kaiken pystyy samaan myös ilman perinteisiä raiteita. Kuva Ruotsin Malmöstä.

Kompromissi ei kelvannut

Kun sain tietoa tästä tekniikasta, jaoin sitä aktiivisesti sekä oman puolueeni että muiden puolueiden sisällä. Toivoin, että tämä kompromissi kävisi kaikille. Olin väärässä.

Tuntuu siltä, että ratikka on monille enemmän aluekehitys- kuin liikennepäätös. Kiinteiden kiskojen uskotaan korottavan radanvarren asuinalueiden arvoa enemmän kuin bussiratikka-kaistojen.

On toki mahdollista, että kiinteät kiskot viehättävät investoijia ja kerrostalorakentajia. Tavallisen ihmisen kannalta sillä ei liene kovin suurta väliä, onko ratikan alla kiskot vai pyörät. Ratikan viehätys perustuu tiheään vuoroväliin, tarkkaan aikatauluun, selkeisiin reitteihin, mukavaan kyytiin ja ekologisuuteen.

Kiitos uuden sähköautotekniikan, tämän kaiken saa nykyisin myös ilman raiteita, halvemmalla ja nopeammin rakennettuna. Jostain syystä tähän mahdollisuuteen ei Suomessa vielä ole osattu tarttua.

Lauri Kaira

Kaupunginvaltuutettu

Kaupunginhallituksen jäsen (Kok.)

Lauri Kaira

Kaupunginvaltuutettu

Kaupunginhallituksen jäsen (Kok.)

Äänestysnumero: 156