Vantaan Osaamiskeskuksella autetaan monipuolisesti. Henkilökohtaisilla yksilövalmennuksilla autetaan työllistymisessä ja kasvatetaan maahanmuuttajataustaisten työnhakijoiden työelämävalmiuksia jokaisen oman tarpeen mukaan. Yritys- ja oppilaitosyhteistyöllä on tässä iso merkitys.
Mainos | Kahvihuoneen seinälle kiinnittyy uusi, onnistumisesta kertova post it -lappu. Jälleen yksi yritys on onnistuneesti rekrytoinut työvoimaa Vantaan Osaamiskeskuksessa työskentelevien ammattilaisten avulla. Yritysyhteistyösuunnittelijat Aarno Sirpi ja Minna Honkanen yhdistävät työnantajia ja maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita onnistunein tuloksin.
– Olemme saaneet yritysasiakkailtamme paljon kiitosta onnistuneista rekrytoinneista, Minna kertoo.
– Asiakkaidemme työllistyminen on meille tärkeintä.
Vantaa on Suomen monikulttuurisin kunta. Osaamiskeskus auttaa erityisesti maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, jotka eivät ole syystä tai toisesta onnistuneet saamaan työtä. Palveluun pääsee ottamalla yhteyttä Vantaan työllisyyspalveluiden neuvontaan tai omavalmentajan kautta.
– He kaikki ovat tulleet tänne Vantaalle, ja täällä me haluamme heidät myös pitää. Työmme on yhteiskuntataloudellisestikin erittäin merkittävää, kertoo Vantaan Osaamiskeskuksen palveluesihenkilö Laura Leverin.
– Toivon, että yrityksissä herättäisiin työvoiman monikulttuurisuuden tuomiin mahdollisuuksiin laajemminkin.
Kaiken keskiössä on luottamus. Se konkretisoituu siinä, kun työnantaja saa juuri tarpeisiinsa vastaavaa työvoimaa ja työntekijät ennakko-odotuksiaan vastaavaa työtä.
Korkea onnistumisprosentti yritysyhteistyön kautta tehtävässä työllistymisessä perustuu Osaamiskeskuksen ammattilaisten ketterään ja uusia keinoja ennakkoluulottomasti kokeilevaan työskentelyyn, jolla työttömyyskierre katkaistaan, löydetään omien vahvuuksien kautta uusia mahdollisuuksia tai kouluttaudutaan kokonaan uudelle alalle.
Osaamiskeskuksen noin 30 ammattilaisesta 15 on omavalmentajia. Heistä osa on itsekin maahanmuuttotaustaisia. Omavalmentaja on varsinainen moniosaaja, joka kulkee työelämän ulkopuolelle jääneen asiakkaan rinnalla auttaen eteenpäin.
– Jokainen kohdataan yksilöllisesti, Minna kertoo.
Omavalmentajat kartoittavat asiakkaan tarpeet, toiveet ja vahvuudet sekä ohjaavat oikean palvelun pariin Hyvin usein se tarkoittaa sopivan työpaikan löytämistä, suomen kielen vahvistamista, työnhakuprosessiin kuuluvien digitaitojen opettelua, usein aivan uuden uravalinnan pohdintaa.
– Teemme monipuolista yhteistyötä eri koulutustahojen kanssa.

Yrityksille iso apu rekrytoinnissa
Aarno ja Minna etsivät aktiivisesti työvoimaa hakevia yrityksiä. He lukevat hakuilmoituksia, soittelevat ja kertovat palveluistaan.
– Tällä hetkellä meillä on 40 yritysasiakasta, ja joukko kasvaa koko ajan. Toivoisimme vielä laajemmalti toimialoja mukaan, Aarno kertoo.
– Vantaan osaamiskeskuksen yritysyhteistyön kautta on työllistynyt kuluvan vuoden lokakuuhun mennessä 35 henkilöä, eli noin asiakas per viikko. Pitkäaikaistyöttömien osalta Vantaan SPR Kontti ja verkkokauppa ovat olleet merkittävä yhteistyötaho, Minna jatkaa.
Osaamiskeskus on tehnyt rekrytoinnin yrityksille helpoksi. He kartoittavat asiakkaan toiveet tarkasti ja näillä tiedoilla haarukoivat työnhakija-asiakkaistaan potentiaalisia työntekijöitä asiakkaiden tarpeisiin. Yritysten ei tarvitse käyttää aikaa hakemuksien lukemiseen.
– Teemme valinnat todella tarkoin ja valmistelemme hakijat hyvin. Kun työnhakija tietää jo ennalta haettavan työn mahdollisimman kattavasti, on ainekset onnistumiseen ovat hyvät.
– Win-win-tilanne, Laura kiteyttää hymyillen.
Käytännössä yritysasiakkaan ei tehdä muuta kuin olla yhteydessä Aarnoon tai Minnaan, ja katsoa kalenteristaan sopiva ajankohta.
– Me tarjoamme tilat haastattelulle ja kokoamme porukan paikalle. Tarkoituksena on aidosti löytää jokaiselle työpaikka, niinpä toivommekin, että yrityksellä olisi tarve työllistää enemmänkin kuin vain yksi työntekijä, Minna kertoo.
Myös joustavuudesta Osaamiskeskukselle heruu kiitoksia. Toimintatapoja ei pelätä muuttaa.
– Jos tulokset eivät olleet toivotunlaiset, keskitymme paremmin toimivien käytäntöjen kehittämiseen. Luottamuksellisen yritysasiakassuhteen rakentaminen on tärkeää, sillä tämä avaa usein yrityksellekin nopeamman kanavan rekrytoida. Kun he luottavat meihin, työnhakijamme voivat laittaa vaikka suoraan sähköpostia yhteyshenkilöllemme, Aarno kuvailee.
Uusi kokeilu alkaa pian
Laura, Minna ja Aarno ovat innoissaan uudesta toimialavaltauksesta. Tammikuussa alkavassa kokeilussa Osaamiskeskuksen henkilöasiakkaille tarjotaan täsmäkoulutusta ravintola-alalle. Kokeilu tehdään yhteistyössä koulutuspalvelun tuottajan kanssa, ja sen tarkoituksena on tarjota työllistymismahdollisuuksia, mutta samalla vastata työvoimaa tarvitsevan alan haasteisiin.
Samalla mallilla toteutettu kokeilu logistiikka-alalla tuotti hyviä tuloksia. Tuttuun tapaan omavalmentajat ovat olleet merkittävässä roolissa koulutuksesta kiinnostuneiden hakijaryhmän kokoamisessa.
– Olemme yhdessä Vantaan ammattiopisto Varian kanssa ideoineet kymmenen kuukauden koulutuksen, jonka tarkoituksena on valmistaa suoraan ravintola-alan tarpeisiin 15 henkilöä, Minna kertoo.
– Parhaat ratkaisut työvoimapulankin helpottamiseen vaativat uusia näkökulmia ja avauksia. Me täällä Vantaalla teemme juuri tätä edistävää työtä, Laura jatkaa.

Tutustu toimintaan: