Satojen miljoonien eurojen päätös

Mia Lindström

(PÄÄKIRJOITUS) Vantaan kaupunginvaltuusto on maanantaina suurten päätösten edessä, kun hyväksyttävänä on Vantaan ratikan jatkosuunnittelu. Jos päätös on myönteinen, voi ratikan suunnittelu jatkua. Ensi vuonna suunnittelutyöhön on varattu ehdollisena 1,5 miljoonaa euroa.

Kaupunginhallitus hyväksyi tämän viikon maanantaina esityksen jatkosuunnittelusta äänin 10–2, yhden valtuutetun äänestäessä tyhjää. Samalla päätettiin myös esittää, että ratikka kulkisi Tikkurilan keskustassa Ratakujan kohdalla tunnelissa. Tunnelivaihtoehdon hinta oli Tikkurilan reittivaihtoehdoista kallein, 62 miljoonaa euroa.

Ratikan hyötyjä on selvitysten mukaan paljon, mutta huono puoli on tietysti huomattavasti kalliimpi hinta erilaisiin bussivaihtoehtoihin verrattuna.

Moni kysyy, onko Vantaalla varaa investoida ratikkaan? Lainarahalla toteutettava hanke maksaa tämän hetkisten arvioiden mukaan liki 400 miljoonaa euroa.

Monen vantaalaisen mielestä ilman ratikkaa pärjättäisiin varsin hyvin. Kriittiset kaupunkilaiset toivovat, että Vantaa laittaa ensin palvelunsa kuntoon, esimerkiksi terveyskeskusten toiminnan, ja vasta sitten on aika miettiä ratikkaa.

Pitkälle tulevaisuuteen katsottaessa ollaan tietysti ennusteiden ja arvioiden varassa. Tuoko ratikka Vantaalle ja etenkin sen itäosiin riittävästi houkuttelevuutta, jotta radan varrelle saadaan rakennettua vetovoimaisia asuinalueita? Entä muuttaako Vantaalle hyviä veronmaksajia?

Ratikkaan liittyvät riskit ja toisaalta myös arvioidut hyödyt, on hyvä tiedostaa. Olennaista on miettiä myös, miten sitten toimitaan, jos esimerkiksi kaupungin verotulot eivät kehitykään suotuisaan suuntaan tai korot nousevat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu