Vantaa kitkee työttömyyttä

toimitus

(PÄÄKIRJOITUS) Tuore hallitus linjasi tavoittelevansa 75 prosentin työllisyyttä koko Suomessa.

Vantaa on mallioppilas ainakin siinä, että kaupunki on jo saavuttanut hallituksen asettaman työllisyystavoitteen. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Vantaan työllisyysaste oli 74,9 prosenttia.

Huhtikuussa Vantaan työttömyysaste oli 7,9 prosenttia. Viimeksi työttömyysprosentti on ollut näissä lukemissa huhtikuussa 2012.

Vantaan työllisyyspalvelujen johtaja Timo Saari kertoo, että onnistumisen takana on tiivistä yhteistyötä eri tahojen, kuten kaupungin, Kelan ja järjestöjen kanssa (s. 6).

Paljon on Vantaalla tehtykin ja monet toimista näkyvät ihan konkreettisesti vantaalaisten arjessa. Erilaiset rekrymessut, joissa työnantajat, oppilaitokset ja muut asiantuntijat kohtaavat työnhakijat, ovat jo arkea. Lisäksi Vantaalla toimii nuorille aikuisille suunnattu Ohjaamo, josta saa neuvoja myös työn hakemisessa ilman ajanvarausta.

Keväällä Tikkurilaan avattiin maahanmuuttajien osaamiskeskus, josta maahanmuuttajat saavat apua työelämävalmiuksien kehittämisessä ja kieli- sekä ammattiosaamisen parantamisessa.

Työelämä muuttuu ja tuo työtä hakevalle uusia haasteita. Omasta osaamisesta pitäisi pitää huolta, jotta pärjää alati muuttuvilla työmarkkinoilla. Pelkän peruskoulun varassa eivät monen työpaikan ovet aukea.

Tätä varten tarvitaan matalan kynnyksen palveluja, jotta työtä hakeva tai alaa vaihtava pääsisi mahdollisimman nopeasti takaisin työelämään. Näiden palvelujen luomisessa Vantaa näyttää onnistuneen.

Vantaan ja monen muunkin kunnan haasteena kuitenkin on, miten saada kuntouttavassa työtoiminnassa tai palkkatuella työskentelevät pysyvämmin työelämään. Aika näyttää, pystyykö Vantaa pitämään työllisyysasteensa hallituksen toivomissa lukemissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  2. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  5. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  6. Nyt katseet kohti pönttöjä – pesivistä linnuista kerätään tietoja
  7. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  8. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  9. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  10. Vainio 30.5.
  11. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  12. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  15. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  4. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  5. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  6. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  7. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  8. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  9. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  10. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  11. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  12. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  13. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  14. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  15. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.