Töitä tarjolla tuhansille

Mia Lindström

(PÄÄKIRJOITUS) Vantaalla, samoin kuin muualla pääkaupunkiseudulla, kärsitään työvoimapulasta. Tällä hetkellä Vantaalla on avoinna hieman yli 4 000 työpaikkaa. Määrä on kasvussa, sillä vielä vuoden alussa avoimia työpaikkoja oli reilut 2 700.

Työttömiä työnhakijoita on Vantaalla reilut 10 500.

Kun ihmiset muuttavat muualta Suomesta pääkaupunkiseudulle ja samaan aikaan väestö ikääntyy sekä eläköityy, kasvaa palvelujen tarve monella alalla. Työtä olisi siis tarjolla muun muassa hoiva- ja palvelualalla, mutta myös rakennusalalla ja logistiikassa.

TE-toimiston mukaan Vantaalla on nyt tarjolla paljon pitkäaikaista työtä kunnollisilla tunneilla. Koulutuksen puutekaan ei ole kaikilla aloilla este, sillä moni yritys täsmäkouluttaa tehtäviin. Avoinna on myös töitä, joissa pärjää hieman puutteellisemmallakin suomen kielen taidolla.

Haasteet työntekijöiden saatavuudessa ovat kuitenkin melkoisia etenkin kuntapuolella, jossa muun muassa lastentarhanopettajia, sosiaalityöntekijöitä, lääkäreitä ja hoitajia tarvittaisiin lisää. Ammattitaitoisista osaajista kilpaillaan kunnallisten työnantajien kesken ja työntekijöitä yritetään sitouttaa työhönsä eri keinoin. Vantaallakin on maksettu määräaikaista rekrylisää tietyin perustein esimerkiksi lastentarhanopettajille.

Viime vuonna Vantaan kaupungin työpaikkoihin oli kuitenkin 11,2 prosenttia vähemmän hakijoita kuin edellisenä vuonna.

Osa yrityksistä koettaa taklata työvoimapulaa rekrytoimalla osaajia ulkomailta. Näin toimii muun muassa HOK-Elanto, joka on jo vuosia paikannut kokkipulaa palkkaamalla osaavaa työvoimaa Filippiineiltä.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Vantaan työllisyysaste oli viime vuoden lopussa 77,2 prosenttia, eli kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisenä vuonna. Suurista kaupungeista Vantaalla on Espoon ja Vaasan kanssa alhaisimmat työttömyysprosentit.

Monta asiaa on siis tehty oikein, mutta kohtaanto-ongelmaa ei ole silti vielä selätetty.

Tekstiä korjattu 13.3. klo 11.27. Muutettu juttuun, että kyseessä on Tilastokeskuksen työvoimatutkimus, ei työvoimakeskus, kuten jutussa aiemmin virheellisesti luki.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut