Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maksuton kerho voi sytyttää kipinän liikuntaan

(PÄÄKIRJOITUS) Noin 200 vantaalaista lasta on vuoden alusta päässyt liikkumaan ohjatusti heti koulupäivän jälkeen.

Paikalliset urheiluseurat pitävät maksuttomia liikuntakerhoja lähikouluilla 3.–9.-luokkalaisille muun muassa Seutulassa, Kannistossa, Myyrmäessä, Pähkinärinteessä, Kuusikossa ja Itä-Hakkilassa.

Lajit vaihtelevat järjestävän seuran mukaan. Mukana on esimerkiksi jalkapalloa, katutanssia, salibandyä, jääkiekkoa ja triathlonia.

Ideana on, että paikalliset urheiluseurat luotsaavat toimintaa itsenäisesti. Lapset ja nuoret pääsevät mukaan matalalla kynnyksellä, maksutta. Liikuntakerhoissa opitaan lähiseuran lajin alkeita, mutta myös muuten liikutaan ja pelaillaan. Varusteita saa tarvittaessa lainaksi esimerkiksi jääkiekossa.

Eri kouluissa kerhotoimintaa on aiemmin ollut vaihtelevasti. Osa toiminnasta on saattanut olla myös maksullista.

Rahaahan toiminta tietysti vaatii. Tähän toimintaan sitä on saatu opetus- ja kulttuuriministeriöstä, jonka erityisavustus on tarkoitettu vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin. Avustuksen turvin Vantaan kaupunki maksaa seuroille korvausta tehdystä työstä.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta on helppo liputtaa ja niin myös usein tehdään. Joskus hyvät aikeet jäävät vain puheen tasolle.

Vantaalla kuitenkin toimitaan tärkeän asian puolesta ja hyvä niin. Harrastustakuun ideana on, että jokaisella lapsella olisi edes yksi mieluisa harrastus.

Kaikista meistä ei tule kilpaurheilijoita, eikä liikunnan harrastamisen tarvitse tähdätä siihen. Laadukas kerhotoiminta voi kuitenkin parhaimmillaan sytyttää kipinän liikkumiselle ja tehdä siitä kivaa.

Maksuttomat kerhot ovat ennen kaikkea lasten etu.

Rahoituksen turvin Vantaalla voisi olla toimintaa enemmänkin. Nyt kerhoja on 14, mutta rahaa olisi noin 30 kerhoon.

Toivotaan, että hieno toiminta laajentuu entisestään.