Pääkirjoitus: Uusi normaali pakottaa sopeuttamaan – Vantaa hakee säästöjä joka toimialalta

Säästöt iskevät tänä vuonna Vantaalle, eikä helpotusta ole näkyvissä lähivuosinakaan.

Koronaviruksen aiheuttamat talousvaikutukset näkyvät vantaalaisten arjessa konkreettisesti lyhyellä aikavälillä, kun säästöjä etsitään joka toimialalta vähintään miljoonan euron verran. Käyttötaloudessa säästöjä haetaan tänä vuonna yhteensä 5–10 miljoonan euron edestä.

Tämän lisäksi kaupunki tavoittelee investoinneissaan 10–15 miljoonan euron säästöjä tälle vuodelle.

Monella on tuoreessa muistissa Vantaan talous- ja velkaohjelma, joka ohjasi kaupungin toimintaa voimakkaasti vuodesta 2012 vuoden 2017 loppuun. Tuolloin kaupungin menoja suitsittiin ja investointeja lykättiin.

Nyt Vantaalle on perustettu toimikunta, jonka tehtävänä on valmistella tuottavuus- ja kasvuohjelma vuoden loppuun mennessä.

Ohjelma määrittelee tulevan valtuustokauden tavoitteita ja sillä varaudutaan talouden haasteisiin pidemmällä aikavälillä.

Lähivuosina Vantaalla on totuteltava niukkuuden jakamiseen, vaikka lakisääteiset palvelut on tietysti turvattava. Niitä riittää runsaasti etenkin sosiaali- ja terveyspuolella kuin myös kasvatuksen ja oppimisen toimialalla.

Silti palveluja voi ja niitä täytyy kehittää.

Esimerkiksi digitaalisiin palveluihin pakon edessä tottuneet kaupunkilaiset joutuvat tai saavat jatkossakin käyttää yhä enemmän digitaalisia palveluja, sillä digitalisaatiota on tarkoitus tehostaa entisestään läpi toimialojen.

Koronakriisi pakottaa kaikki samaan tilanteeseen. Harvassa ovat ne kaupungit, kunnat tai yritykset, jotka eivät joutuisi kriittisesti tarkastelemaan omia menojaan ja tulojaan. Näin ollen säästöille, leikkureille ja ehkä jopa veronkorotuksille riittää ehkä aiempaa enemmän ymmärrystä.

Samaa tarkkaa laskentaa tehdään kotitalouksissakin, joita lomautukset, työttömyys ja konkurssit kurittavat. Silloin satsataan siihen, mikä on välttämätöntä. Uudessa normaalissa kaikki muu on toissijaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  3. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  4. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  5. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  6. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  7. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  8. Moottoripyöräilijä pakeni poliisia Espoossa hurjaa vauhtia, kunnes kaatui ja pyörä syttyi tuleen
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  11. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  12. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  13. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä
  14. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  15. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  2. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  3. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  4. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  5. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  6. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  7. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  8. Saalis Vantaan uimavesistä: skootteri, polkupyöriä, ostoskärryjä
  9. Poliisi ampui Kielotiellä poukkoilleen peuran Viertolassa
  10. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  11. Lomakaudella terveysasemilla hoidetaan akuutit – Korona-asema näillä näkymin avoinna läpi kesän
  12. Mielipide: Tuomelan koulun merkitystä alueen yhteisöllisyyden kannalta ei voi ylikorostaa
  13. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  14. Koronakevään puutarhatöistä ja varastojen siivouksista ennätyksellinen ruuhka Sortti-asemille – kävijämäärä joudutaan rajoittamaan
  15. Auto ilmiliekeissä Espoossa aamuyön hämärissä – Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti huppariasuisesta miehestä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.