Kirjoittaja kertoo vanhuksesta, jonka elämä on nyt täysin neljän seinän sisällä.
Yksin asuva 86-vuotias rouva. Liikkuu vaivalloisesti keppiä apunaan käyttäen. Ylipainoa. Asuu omakotitalossa. Tarvitsee ulkoilussa apua. Muuten terve, paitsi diabetes.
Kaksi kertaa viikossa yhteys terveydenhoitajaan läppärin välityksellä. Tytär tuo ruokakassit oven ulkopuolelle. Lapsenlapset ovat käyneet viimeksi maaliskuun alkupäivinä.
Ollut nyt sisällä yli kaksi kuukautta. Vain perjantaisin siivooja käynyt.
Tuntee olonsa huonontuneen. Kertoo ymmärtävänsä tilanteen; hän on ympäristölleen vaarallinen ja ympäristö on hänelle vaarallinen.
Ei välitä odottaa kesää, kun ”en kuitenkaan pääse ulos”. "Kun sinäkään et nyt pääse käymään", hän sanoo. "Tulen heti, kun tämä on ohi", sanon.
Sitä en sano, että pahimmat skenaariot venyttävät vanhusten eristämisen tammikuulle 2022.
Jussi Särkelä
puheenjohtaja
Vantaan vanhusneuvosto