Mielipide: Miten ilkivallantekijät saadaan kuriin? – Valvontakameroista ei ole hyötyä

Kirjoittaja toteaa, että on turhauttavaa maksaa yhtiölle kuukausittain valvontakameroista, kun niitä ei voi kuitenkaan hyödyntää ilkivallantekijöiden kiinniottamisessa. Kuvituskuva. Kai Skyttä

Kerrostaloyhtiömme porttikäytävän seinään oli viikonloppuna ilmestynyt suurehko töherrys. Seinä on valkoiseksi maalattu rosoinen betonipinta, josta töherrys on vaikea poistaa.

Kaikkein koomisinta on se, että tehdyn töherryksen molemmilla puolilla on valvontakamerat. Ongelma vaan on siinä, että EU:n tietosuoja-asetuksen ja mahdollisten muidenkin säännösten takia kuvatallenteita eivät saa katsoa kuin poliisit. Heillähän ei tietysti ole aikaa tällaisia tallenteita katsoa ymmärrettävistä syistä johtuen.

Jos taas niin hyvin kävisi, että joku yllättäisi töhertelijän itse teossa, voisi kiinniottaja saada suuremman rangaistuksen riistämällä hänen vapauttaan.

On turhauttavaa maksaa yhtiölle kuukausittain näistä valvontakameroista, kun niitä ei voi kuitenkaan hyödyntää. Asumiskulut kasvavat jo muutenkin koko ajan ilman näitä töherryksien poistamisen aiheuttamia kuluja.

Kyllä taloyhtiön hallituksella pitäisi olla nimettyjä henkilöitä, jotka tallenteet voisivat katsoa tarvittaessa.

Hyväkäytöksisille kansalaisille ei varmaan ole ongelma vaikka valvontakameroita olisi joka nurkalla. Tuntuu kuitenkin siltä, että jälleen kerran suojellaan näitä ilkivallan tekijöitä ja heitähän riittää.

Tulee mieleen entinen kansanedustaja, joka sanoi, että rötösherrat kuriin. Sama koskee näitä jotka suuntaavat tekemisensä vääriin asioihin.

Yksi tuhansien sääntöjen maasta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu