Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Miten lukemisesta tulisi taas siistiä?

Tällä viikolla monessa koulussa on saatettu lukea tavallista enemmän. Lukemisen pariin houkutteleva ReadHour-kampanja huipentui tiistaina, jolloin monessa koulussa vietettiin lukutuntia. Myös vantaalaisia kouluja oli myös mukana tempauksessa.

Syy kampanjaan on tuttu. Yhä harvempi lapsi tai nuori lukee ajanvietteekseen ja lukutaidoissa on suuria eroja.

Paljon on heitä, jotka lukevat paljon ja monipuolisesti. Sitten on niitä lapsia, jotka päättävät peruskoulun ilman riittävää lukutaitoa.

Suomessa, jos missä, on totuttu siihen, että ”kaikki” osaavat lukea. Viimeisimmän Pisa-tutkimuksen (2018) mukaan suomalaisnuorten lukutaito on laskussa, mutta se on silti maailman kärkitasoa.

Oppimistuloksia mittaavasta Pisa-tutkimuksesta käy myös ilmi, että asenteet lukemista kohtaan ovat muuttuneet. Esimerkiksi 15-vuotiaista pojista 63 prosenttia lukee vain, jos on pakko.

Samaa ilmiötä tukee Lasten ja nuorten säätiön kysely, joka on tehty tämän ja viime vuoden aikana. Sen mukaan vain neljännes yläkouluikäisistä pitää lukemista siistinä.

Miten lukemisesta voisi tehdä taas siistiä? Lasten ja nuorten säätiön kyselyn mukaan nuoret lukisivat enemmän, jos löytäisivät kiinnostavaa luettavaa.

Lapsi tuskin tarttuu kirjaan siksi, että lukeminen on hyödyllistä. Sen sijaan hauska, jännittävä ja kiinnostava kirja tempaa mukaansa.

Lukemista on myös lehden tai sarjakuvan lukeminen, äänikirjan kuuntelu tai ääneen luettu iltasatu. Ja jos perinteinen paperinen kirja tuntuu käyttöliittymänä vieraalta, voi lapsi lukea e-kirjaa tabletilta tai älypuhelimelta.

Opettajilla, kirjastojen asiantuntijoilla ja tietysti vanhemmilla on tärkeä rooli kirjan ääreen houkuttelijoina.

Eikä kannata unohtaa nuorten omia idoleita, kuten tubettajia tai muita sosiaalisessa mediassa vaikuttavia. ReadHour-kampanjassa lukemisen puolesta kampanjoivat niin tubettajat, näyttelijät kuin muusikot. Toivotaan, että heidän esimerkillään on vaikutusta.