Mielipide: Eduskunta voisi ensi vuoden budjettia korjaamalla ohjata elvytysrahaa kunnille

Kirjoittajan mielestä kuntien talousongelmat olisivat helposti hoidettavissa, Arkisto/ Riitta Ketola

Kirjoittajan mielestä valtion tulisi osoittaa elpymisrahaa Suomen kunnille, ei EU:lle.

Kaupunginvaltuutettu Antero Eerola esittää vantaalaisille väliaikaista solidaarisuusveroa.

Jo nyt korkeaa kuntaveroa (19 %) korotettaisiin esimerkiksi 0,5 prosentilla, jolloin saataisiin kasaan 24 miljoonaa euroa palvelujen turvaamiseksi.

Lähes jokaisessa Suomen kunnassa on vaikea taloudellinen tilanne. Joissain kunnissa ongelmat ovat niin pahoja, että kunnat joutuvat valtion holhoukseen. Toivottavasti näin ei käy Vantaalla.

Vantaan ja muiden kuntien talousongelmat olisivat helposti hoidettavissa, mikäli eduskunta korjaisi ensi vuoden valtion budjettia. Veronmaksajiemme piikkiin on tulossa valtava niin kutsuttu solidaarisuusvero; EU:n perussopimuksen ja vuoden 1994 EU-kansanäänestyksemme vastainen 3 600 miljoonan euron rahalahja Etelä-Euroopan maille, tosiasiassa ei koronan takia, vaan koska niiden talous oli pahasti kuralla ennen koronaa.

Tämä rahalahja olisi välttämätöntä osoittaa Suomen kunnille. Vantaallakin työttömyys on noussut 14 prosenttiin nuorisotyöttömyyden ollessa pilvissä. Jo pelkästään lentokentän ympäristössä on uhkaamassa 10 000 työpaikan menetys.

Kiinteistöveroa ollaan korottamassa ja kotihoidontukea leikkaamassa. Vanhus-, sosiaali- ja terveyspalvelut kriisiytyvät entisestään; Pitää olla terve, että jaksaa jonottaa puhelimessa yli kaksi tuntia päästäkseen edes ajanvaraukseen ja yli puoli vuotta päästäkseen lääkäriin saati leikkaukseen.

Jos eduskunta oikeamielisyydessään osoittaisi 3 600 miljoonan rahat Etelä-Euroopan sijaan talousongelmissa painiville kunnille asukasluvun mukaisesti, niin Vantaa saisi 155 miljoonaa euroa (650 euroa/asukas) työpaikkojen luomiseen ja palvelujen turvaamiseen sekä voisi jopa verotusta tarkistaa muiden pääkaupunkiseudun kuntien tasolle.

Vantaan ja muiden kuntien tulisi yhdessä kansanedustajiemme kanssa toimia kuntalaistemme parhaaksi. Elvytysrahoja tarvitaan Suomessa pikaisesti koronan ikävien seurausten torjumiseksi.

Pietari Jääskeläinen kaupunginvaltuutettu (ps.), tarkastuslautakunnan pj.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu