Tällä viikolla tulleet surulliset uutiset Finnairin yhteistoimintaneuvottelujen päättymisestä ovat kova isku paitsi työntekijöille itselleen, myös Vantaalle.
Koronaviruksen aiheuttamat alati muuttuvat matkustusrajoitukset jättävät lähtemättömän jälkensä lentoliikenteeseen. Tiistaina Finnair ilmoitti vähentävänsä 700 työpaikkaa, joista 600 Suomessa.
Yhtiö ilmoitti, että vähennykset tehdään portaittain ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Samalla valtaosa lentoyhtiön työntekijöistä on edelleen lomautettuna, eikä tietoa lomautusten päättymisestä ole näköpiirissä.
Samaan aikaan käynnissä ovat vielä maapalveluja tarjoavan Swissport Finland yhteistoimintaneuvottelut. Aiemmin on kerrottu, että neuvotteluissa on vaakalaudalla jopa 700 ihmisen työpaikat.
Vantaan kaupunginjohtaja penäsi tiistaina pitämässään koronavirukseen liittyvässä infossa valtiota Vantaan apuun. Hänen mukaansa uhkana on, että Aviapoliksesta häviää jopa 10 000 työpaikkaa.
Kaupunki on itse ilmoittanut aikovansa tukea Finnairin henkilöstöä muun muassa erilaisilla työllisyyttä tukevilla koulutuksilla ja uravalmennuksella.
Valtio, joka omistaa Finnairista reilut 55 prosenttia, myönsi yhtiölle toukokuussa noin 700 miljoonan euron suuruisen tuen.
MTV kertoi puolestaan torstaina, että valtio aikoo pääomittaa lentokenttäyhtiö Finaviaa 350 miljoonalla eurolla ensi vuonna.
Lentoasema-alueen yritysten kohtalo on surullinen ja epäreilu. Voi mennä vielä vuosia, ennen kuin lentoliikenne palaa sille tasolle, jolla se oli ennen koronaviruspandemiaa.
Työpaikkakato voi näivettää myös viime vuodet nousukiidossa ollutta Aviapoliksen aluetta, jonne Vantaa kaavoittaa runsaasti uutta asumista jo olemassa olevien yritysten vastapainoksi.
Lentoaseman ahdingon lievittäminen pitäisi ottaa tosissaan. Nyt tarvitaan monipuolisesti tukea, niin yritysten irtisanotuille työntekijöille kuin kaupungille.