Mielipide: Lentoradasta ei ole mitään hyötyä Aviapoliksen alueelle – "Rata veisi Tikkurilalta erityisaseman kaukoliikenteen vaihtopaikkana"

Lentoradan arvioidaan huonontavan Tikkurilan valtakunnallista saavutettavuutta esimerkiksi työpaikka-alueena, kirjoittaja muistuttaa. Arkisto/Sanna Jokela

Uudenmaan liiton vuonna selvityksessä arvioidaan, että Lentorata veisi Tikkurilalta erityisaseman kaukoliikenteen vaihtopaikkana ja vähentäisi sen keskustan houkuttelevuutta, kirjoittaja muistuttaa.

Olen Markku Weckmanin kanssa samaa mieltä, että Vantaan ratikka- ja Suomi-rata-hanke on otettava uuteen tarkasteluun. Yhdyn myös muilta osin hänen esille ottamiinsa asioihin.

Sitä vastoin en ole samaa mieltä Elina Suorannan ja Tiina Hulkon kanssa heidän näkemyksistään Vantaan ratikan hyödyistä. He puolustavat työpaikkojaan, koska ovat töissä Vantaan ratikka-hankkeessa.

Mistä löytyy tutkimus, että Vantaan ratikka houkuttelee reitin varrelle investointeja?

Vantaalle ja nimenomaan Tikkurilalle on vain haittaa Lentoradasta. Lentoasemalle pääsee erittäin hyvin nytkin junalla kehärataa pitkin niin Helsingistä kuin Tampereeltakin.

Uudenmaan liiton vuonna 2018 tekemässä selvityksessä arvioidaan, että Lentorata veisi Tikkurilalta erityisaseman kaukoliikenteen vaihtopaikkana ja vähentäisi sen keskustan houkuttelevuutta. Lisäksi Lentoradan arvioidaan huonontavan Tikkurilan valtakunnallista saavutettavuutta esimerkiksi työpaikka-alueena.

Eikö päättäjien pitäisi olla enemmän kiinnostuneita edellä mainituista kuin Tampereen saavutettavuudesta?

Joidenkin päättäjien olen kuullut perustelevan Lentorataa Aviapoliksen rakentamisella. Mielestäni Lentoradasta ei ole mitään hyötyä Aviapoliksen alueelle, kun kyseinen juna ei pysähdy siellä. Sitä vastoin kehäradan juna pysähtyy Aviapoliksessa.

Mitä järkeä olisi tehdä lentoasemasta kehäradan junien vaihtopaikka ja lisätä lentoaseman kuormitusta, kun lentoliikenne on normaalissa tilanteessa?

Vantaalainen veronmaksaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu