Rastit tekevät erittäin tärkeää työtä hyvin kustannustehokkaasti, kirjoittaja toteaa.
Vantaalla on 13 000 yli 75-vuotiasta, neljän vuoden kuluttua jo lähes 20 000. Ikäihmisistä huolehtiminen on meille yhä tärkeämpää paitsi inhimillisesti, niin myös talouden kannalta.
Kesäkuussa kaupunki irtisanoi sopimuksensa Myy- ja Havurastien toiminnasta vastanneen Marjatta-säätiön kanssa. Se tarkoitti, että rastien toiminta päättyisi vuoden vaihteessa. Se oli pöyristyttävä uutinen.
Myy- ja Havurasteissa käy kuukaudessa lähes 1 000 ikäihmistä. Rastit tekevät erittäin tärkeää työtä hyvin kustannustehokkaasti. Kävijöille toiminta on maksutonta.
SDP:n yhtenä tavoitteena budjettineuvotteluissa oli saada Myy- ja Havurastien toiminta jatkumaan. Budjettiin on nyt lisätty 200 000 euroa tukea merkittävää yhteiskunnallisesta työtä tekeville järjestöille, jollainen Marjatta-säätiökin on.
Säätiö voi hakea tukea ja Myy- ja Havurastien toimintaa on mahdollista jatkaa. Havurastilla on tilat, mutta tietojeni mukaan Myyrmäessä on tilaongelma. Toivon, että kaupunki omalta osaltaan tekee kaikkensa, että myös Myyrmäestä löytyvät sopivat tilat.
Yhtenä muistisairauksille altistavana tekijänä on sosiaalinen eristäytyminen. Jos me haluamme, että yli 75-vuotiaista 93,4 prosenttia kykenee jatkossakin asumaan kotona, niin meidän on pidettävä hyvä huoli ikäihmisistämme ennaltaehkäisevästi.
Yhä useampi ikäihminen on yksinäinen. Myy- ja Havurastien ennaltaehkäisevä toiminta on äärimmäisen tärkeää.
Ulla Kaukola
kaupunginvaltuutettu (sd.)