Mielipide: Autoilijoiden ylimielisyys aiheuttaa vaaratilanteita Koivukylässä

Kirjoittaja on huolissaan ajokulttuurista Koivukylässä. Erityisesti keskusta-alueella kauppakeskuksen ympäristössä ajetaan hänen mukaansa sumeilematta jopa kävelyteillä. Arkisto/Armi Suojanen

Sääntöjen vastaista ajamista ja parkkeeraamista pitäisi kirjoittajan mielestä suitsia joko tehovalvonnalla tai rakentamalla esteet, joita on mahdoton siirrellä.

Koivukylän keskustaan rakennettiin ajoesteet kauppakeskuksen pihaan, etteivät autot aiheuttaisi vaaratilanteita jalankulkijoille.

Tilanne on tänä päivänä se, että pizzakuskit ja muut autoilijat ajavat silti edelleen kaupan eteen parkkiin, nyt vain viereisiä kävelyteitä pitkin. Rakennetut esteet eivät ole esteenä.

Lähellä sijaitseva Rasinkatu on samoin autoilta kielletty katu, jolle vain huoltoajo on sallittu. Kadulle on asennettu erilaisia betoniesteitä, jotka on nyt kaikki siirretty kadun vierelle sivuun. Joka päivä kymmenet autot ajavat Rasinkatua pitkin ylös ja alas eivätkä välitä siitä, että kadulla ei saisi ajaa autolla.

Rasinkadun vieressä sijaitsevalle Rautkalliontien ja Vanhan Rekolantien väliselle kävelytielle on useita kertoja asennettu kolme tolppaa estämään autoilu. Ne on jälleen kerran rikottu ja poistettu, samoin kuin tien alapuolella oleva autoja estävä betorniporsas on siirretty tien sivuun.

Huomionarvoista on, että Rasinkadun vieressä sijaitsee sekä Rautpihan avoin päiväkoti että Rautkallion päiväkoti. Viimeksi mainitun kävelytien lähellä sijaitsee Kytöpuiston ala-aste.

On vain ajan kysymys, milloin joku jää auton alle ja loukkaantuu pahasti tai jopa menettää henkensä.

Näille kaduille pitäisi rakentaa esteet, joita autoilijat eivät saa poistettua. Vaihtoehtoisesti niitä pitäisi tehovalvoa ja sakottaa, niin, että niillä lainvastaisesti ajavat saisivat riittävän kannusteen olla rikkomatta lakia.

Satunnainen matkailija

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut