Mielipide: Vantaa teki rohkean mutta oikean päätöksen – harrastustoiminnan avaaminen tuo lapsille ja nuorille hyvinvointia

Kirjoittaja uskoo, että harrastuksiin pääsemisellä on merkitystä lasten tulevaisuudelle.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta avaaminen Vantaalla helmikuun alussa on merkityksellinen askel kohti lasten ja nuorten parempaa hyvinvointia ja tulevaisuutta.

Varsinais-Suomessa ei koronan leviämisvaiheen alkaessakaan suljettu lasten liikuntaharrastuksia.

Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta jatkui kaupungin tiloissa noudattaen viranomaisten suosituksia.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koko koronavuoden tilaston mukaan kaksi prosenttia kaikista sairaanhoitopiirin jäljitetyistä koronatartunnoista on peräisin sisätilojen harrastustoiminnasta.

Luku pitää sisällään sekä lasten että aikuisten tartunnat.

Sisäharrastukset ovat tartuntalähteenä sijalla yhdeksän. Samalla listalla ravintolat ovat sijalla 12. Eniten tartuntoja tulee perhepiirissä.

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Kihu, teki loppusyksystä kyselytutkimuksen 8 000 urheiluseuralle.

Tulosten mukaan harrastustoiminnasta tulleiden virustartuntojen osuus oli viidestä kymmeneen prosenttia.

Tutkimuksessa todettiin, että lasten harrastuksista ja kouluista on saatu hyvin vähän tartuntoja.

Kalevi Mäkinen

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut