Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaaliareena | Yksinäisyys on kansantauti, jota voidaan ehkäistä kunnissa

Yksinäisyys on yksilötasolla musertava tragedia sekä yhteiskunnallisesti valtavia kustannuksia aiheuttava ongelma, kirjoittaja muistuttaa.

Yksinäisyydestä on tullut merkittävä kansantauti. Ajoittaisesta yksinäisyydestä ennen koronapandemiaa kärsi yli miljoona suomalaista ja kroonista yksinäisyyttä poti noin 500 000 ihmistä. Koronapandemian sanelema eristäytyminen ole varmastikaan ainakaan helpottanut tilannetta.

Vertailun vuoksi, vakaviin kansantauteihin luokiteltua diabetesta sairastaa 350 000 suomalaista. Yksinäisyyden aiheuttama kansallinen terveyshaittavaikutus on rinnastettavissa tupakointiin ja ylipainoon. Yksinäisyys ei myöskään katso ikää, sukupuolta eikä asuinpaikkaa vaan yksinäisyydestä kärsitään tasaisesti sekä miesten että naisten keskuudessa, kaikissa ikäryhmissä ja kaikkialla Suomessa.

Tämä yli 20 prosentin suomalaisten joukko ei ole kuitenkaan saanut huomiota poliittisissa ratkaisuissa. Poliittinen päätöksenteko on edelleen äärimmäisen ydinperhekeskeistä. Ja koska yksinäisyys on verraten vaiettu aihe, on myös yksinäisyyttä kokevan henkilön usein vaikea ilmaista yksinäisyyden tunnettaan tai saada yksinäisyyteensä apua.

Lohduttavaa kuitenkin on, että asioita voidaan tehdä toisin. Ensimmäinen ja tärkein ratkaisuaskel on ottaa yksinäisyys näkyväksi osaksi poliittista agendaa ja päätösten vaikutusarviointia.

Esimerkiksi pienempien kirjastojen – tärkeiden kohtaamispaikkojen – lakkauttamisella voi olla hyvin merkittävä vaikutus yksinäisyyden lisääntymiseen. Kunta torjuu yksinäisyyttä tarjoamalla vahvan tukiverkon elämän taitekohtiin kuten oppivelvollisuuden loppumiseen, työsuhteen katkeamiseen, vanhemmaksi tulemiseen ja eläköitymiseen. Kunta voi myös osaltaan tukea yksinäisiä auttavia järjestötoimijoita sekä edistää saumatonta yhteistyötä kunnan oman palvelutuotannon ja järjestötoimijoiden välillä.

Yksinäisyys on yksilötasolla musertava tragedia sekä yhteiskunnallisesti valtavia kustannuksia aiheuttava ongelma. Myös Vantaalla on otettava aktiivisempi ote tämän kansantaudin kitkemiseen.

Eva Tawasoli, vaaliehdokas (vihr.) terveydenhoitaja, sote-lautakunnan jäsen