Mielipide: Vantaa jättää koronaeristyspotilaan kotiinsa oman onnensa nojaan

Kaupungin tulisi kirjoittajan mielestä huolehtia paremmin siitä, että henkilökuntaa on riittävästi. Karanteenissa olevia koronapotilaita ei saisi jättää vaille ohjeita.

Ulkomaalainen ystäväni sai tekstiviestillä viime viikon alussa ilmoituksen positiivisesta koronatuloksesta ja ilmoituksen, että hänet on määrätty eristykseen tartuntatautilain nojalla.

Tekstiviestissä ilmoitetaan, että häneen ollaan yhteydessä. Kukaan ei ole ollut yhteydessä yli viikkoon. Hän on ollut yksin kotonaan. Hän itse soitti ja kyseli neuvoja Vantaan koronaneuvonnasta.

Hänelle kerrottiin, että häneen ollaan yhteydessä. Kukaan ei ole ollut. Ei tartunnan jäljittäjä, ei lääkärikään.

Soitin Vantaan sosiaalivirastoon ja pyysin hänelle ruoka-apua. Hänhän ei saa liikkua mihinkään kotoaan.

He eivät suostuneet sitä antamaan. Pitäisi Kelan rahat riittää ruokaan ja voi tilata itse ruokaa verkkokaupoista. Verkkokaupoissa on useiden päivien toimitusaikoja. Ruokaa ei saa välttämättä silloin kuin sitä tarvitsee.

Minun koronani takia karanteeniin määrätylle toiselle ystävälle Helsingin sosiaalitoimi toi ruokaa heti, liikoja kyselemättä. Vantaalla tämä ei onnistu.

Hänet on siis yksilöimättömällä tekstiviestillä määrätty eristykseen. Josta lääkärin kirjoittama päätös tulee myöhemmin.

Ystäväni on nyt ollut kaksi päivää oireeton, siis nähtävästi parantunut. Hän saa päätöksen eristyksestä kun hän on jo parantunut. Siis koko eristyskään ei ole ollut sairausaikana lainvoimainen.

Vantaan tulee tarkistaa koronahenkilökuntansa resurssit toimiviksi välittömästi ja hoitaa hyvin koteihin eristetyt koronapotilaat. Heitä ei saa jättää oman onnensa nojaan.

Jarmo Nordlin

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.