Pääkirjoitus: Kaupunkipyörien kausi alkaa – Innostutaanko pyörien käytöstä vihdoin Vantaallakin?

Mia Lindström

Mia Lindström

Kaupunkipyörät näkyvät Vantaan katukuvassa pian kolmatta kautta. Kausi alkaa torstaina 1. huhtikuuta ja jatkuu lokakuun loppuun.

Yhteensä Vantaalla on 1 000 kaupunkipyörää ja 100 pyöräasemaa.

Tänä vuonna luvassa on uusia asemia lähinnä Tikkurilan suuralueen seudulle. Myös Kuusijärvelle suunnitellaan uutta asemaa.

Pääsääntöisesti Vantaan kaupunkipyörien asemat sijoittuvat Tikkurilan, Aviapoliksen, Koivukylän, Kivistön ja Myyrmäen suuralueille.

Kaupunkipyörien suosio ei Vantaalla ole ollut lähellekään niin suurta, kuin esimerkiksi Helsingissä, jossa kaupunkilaiset ovat ottaneet pyörät omakseen.

Helsinki on myös laajentanut pyöräverkostoa vuosi vuodelta ja nyt kaupunkipyöriä löytyy monesta lähiöstä kantakaupungin ulkopuolelta.

Riittävän tiheä pyöräverkosto onkin olennaista pyörien käytön kannalta. Vantaalta löytyy vielä katvealueita, eikä kaupunkipyörien verkosto ulotu lainkaan esimerkiksi Hakunilaan tai Korsoon.

Viime vuonna pyörien palauttamisessa oli myös paikoin ongelmia.

Helsingin seudun liikenne HSL ja VR ilmoittivat taannoin, että julkisen liikenteen matkustajamääriä rajoitetaan puoleen sallitusta koronavirustilanteen vuoksi.

Valitettava virustilanne voi olla mahdollisuus kaupunkipyörille ja pyörällä voisi hyvin polkaista ainakin osan asiointimatkoistaan.

Kynnys uuden palvelun testaamiselle ja omien liikkumistottumusten muuttamiselle on usein korkea, mutta kokeilla kannattaa. Parhaimmillaan kaupunkipyöräily tarjoaa sujuvan vaihtoehdon autoilun tai julkisen liikenteen rinnalle, etenkin lyhyillä matkoilla. Kaupan päälle saa liikuntaa kevääseen heräävässä luonnossa.

Tulevat kuukaudet näyttävät, onko tämä se kausi, jolloin kaupunkipyöräily lyö läpi Vantaallakin.

Kommentoi