Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Pääkirjoitus Virkistykseen on viisasta satsata

Kuusijärven ulkoilukeskuksen palvelut monipuolistuvat entisestään tänä vuonna, sillä Vantaan kaupunki sai valtiolta yhteensä 450 000 euroa sekä Kuusijärven ulkoilukeskuksen että Keimolan Isosuon ja Korson Ankkapuiston kehittämiseen.

Tavoitteena on muun muassa parantaa ulkoilualueiden saavutettavuutta.

Avustus kattaa puolet hankkeiden kustannuksista. Toinen puoli jää kaupungin maksettavaksi.

Suosittuja alueita on kehitetty aiemminkin. Esimerkiksi Ankkapuiston kunnostus alkoi jo vuonna 2016. Lammet on ruopattu ja sillat kunnostettu. Vielä on luvassa ainakin ulkokuntoilupaikka ja kenttä petankin pelaamista varten. Tuen avulla kaupunki saa kunnostustyöt päätökseen.

Keimolan Isosuolle kaupunki rakentaa esteettömät pitkospuut. Näin herkkä maasto ei kulu ja entistä useampi ihminen voi liikkua alueella.

Kuusijärven ulkoilukeskus on uudistusten avulla entistä houkuttelevampi entistä useammalle myös talvella.

Alueelle rakennetaan valaistu pulkkamäki, jonka voi myös lumettaa. Lisäksi luvassa on grillipaikka, joka on esteetön. Uusia ulkoilureittejäkin suunnitellaan.

Uudistukset laajentavat odotetusti Kuusijärven käyttöä. Vaikka uimaranta onkin kesähelteillä monen vantaalaisen ykköskohde ja talviuimarit nauttivat puolestaan viileästä vedestä talvikuukausina, on alue paljon muutakin kuin suosittu uimapaikka.

Pidemmän tähtäimen suunnitelmissa Kuusijärvelle on kiikarissa isompia uudistuksia, jos rahaa niiden toteuttamiseksi riittää.

Yleissuunnitelmassa alueesta on kaavailtu astetta modernimpaa ajanviettopaikkaa, jonne houkutellaan vantaalaisten lisäksi kansainvälisiä turisteja.

Uudet sauna- ja ravintolarakennukset, laiturit ja suihkut antaisivatkin suositulle virkistysalueelle sen ansaitseman kasvojenkohotuksen.

Lähiluonnon suosio ja kotimaan matkailu elävät koronapandemian myötä uutta nousuaan jo toista kevättä peräkkäin. On viisasta satsata ulkoilualueisiin ja retkikohteisiin sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Toimivat ulkoilupalvelut tekevät kaupungista houkuttelevan ja asukkaista entistä tyytyväisempiä.