Isoilla kaupungeilla pitää aina olla tulevaisuuden rakentamishankkeita, ja tiettävästi niitä aina joku on myös vastustanut, kirjoittaja toteaa.
Nyt tarvitaan tulevaisuudenuskoa eikä populistista pelottelua talouden huonolla hoidolla tai ratikkahankkeen suunnittelun vahingollisuudella. Keskitytään siihen mikä on olennaista.
Suurin ongelmamme tällä hetkellä on pandemian voittaminen, ja se aiheuttaa taloudelle nyt ja tulevaisuudessa enemmän haittaa kuin suunnitteluasteella olevat hankkeet.
Sote- ja maakuntauudistukseen valmistautuminen seuraavalla valtuustokaudella tulee olemaan yksi suuria haasteita, samoin nuorison ahdistuksen ja pahoinvoinnin lisääntyminen sekä alueiden eriarvoistumisen ehkäisy.
Vastaus haasteisiin ei ole kehityksen vastustaminen vaan sen mahdollistaminen.
Valtuusto on todennut että ratikkalinjaston suunnittelu ei saa vaarantaa muiden tärkeiden palvelujen rahoitusta, ja niin sen pitääkin olla. Isoihin seudullisiin infra- ja tiehankkeisiin on aina saatava valtionrahoitus mukaan, eikä sitä voi polkaista tyhjästä yhtäkkiä.
MAL-sopimuksen mukaan valtio osallistuu suunnittelu- ja toteutuskustannuksiin 30 prosentin edestä eli 120 miljoonalla eurolla. Rakentaminen ja suuremmat kulut alkavat näkyä seuraavilla valtuustokausilla. Jos toteutuksesta päätetään, rakentaminen voisi alkaa 2024.
Rahoitus tulee oman lainoituksen lisäksi osittain valtiolta ja EU-rahoituksesta sekä käyttökuluihin, varikkorakentamiseen ja kalustoon HSL:n kanssa yhteisrahoituksena samoin kuin vuotuisiin operointi- ja käyttökustannuksiin.
Investointikustannuksissa on 60 miljoonan verran välttämättömiä uudistuksia jotka pitäisi toteuttaa muutenkin.
Valtuuston täytyy huolehtia koko Vantaan kaikkien alueiden kehittämisestä ja asukkaiden palvelujen saannista joka puolella Vantaata.
Sujuva joukkoliikenne on osa näitä tärkeitä palveluita. Useilla Vantaan aluekeskuksilla on toimiva raideyhteys jo olemassa. Itä-Vantaan alueelta vahva joukkoliikenne yhteys vielä puuttuu.
Vantaa on osa pääkaupunkiseutua ja sen tulee olla osana toimivaa seudullista poikittaista raideliikennettä, joka laajenee Vantaan länsiosiin tulevaisuudessa ja yhdistyy muihin seudullisiin raidelinjastoihin.
Vantaan seuraavien vuosien suurimmista kärkihankkeista useimmat suunnitteilla olevat sijoittuvat toteutukseltaan seuraavalle tai sitä seuraavalle valtuustokaudelle ja sitäkin pidemmälle.
Mielipidekirjoituksissa mainitut oppimiskampus ja Tikkurilan hyvinvointikeskus ovat hankkeina vasta lähdössä liikkeelle, ja niissäkin hyvä suunnittelu on lopputuloksessa tärkeä.
Joitain viime vuosina toteutuneita hankkeita suunniteltiin jopa vuosikymmeniä, kuten kehärataa ja Valkoisenlähteentietä, jota ei ole vieläkään saatu loppuun rakennettua.
Bussivarikon siirto Hakunilasta ja korvaavan paikan etsintä vaati lähes parikymmentä vuotta. Elmon suunniteltuun urheilupuistoon saadaan nyt vihdoin uimahalli.
Isoilla kaupungeilla pitää aina olla tulevaisuuden rakentamishankkeita, ja tiettävästi niitä aina joku on myös vastustanut.
Uskotaan tulevaisuuteen, mahdollistetaan uudet kehityshankkeet ja pidetään koko Vantaa tässä mukana.
Tarja Eklund, kaupunginvaltuutettu, vaaliehdokas (sd.)