Mielenterveysongelmat eivät ole ainoastaan yksilön ongelmia, kirjoittaja muistuttaa.
Vantaan Sanomien pääkirjoitus käsittelee eriarvoistumista koronan aikana.
Olen samaa mieltä siitä, että pandemian jälkeisenä aikana on panostettava mielenterveysongelmien hoitamiseen. Mielenterveyden ongelmia ei kuitenkaan tule hoitaa pelkästään yksilön ongelmana, varsinkin kun on kyse lapsista ja nuorista.
Lastensuojelun työmenetelmiin kuuluva Moniulotteinen perheterapia MDFT on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi välttyä huostaanotolta. Sen puitteissa osallistetaan ainakin yksi lapsen huoltajista, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulu, lapsen kanssa käytävään terapiaan.
MDFT työmuotoa on Vantaalla sovellettu toistaiseksi vain suomenkielellä, mutta apua tarvitsevat myös Vantaan vähemmistökieliä puhuvat.
Tämä työmuoto on käytössä ruotsinkielellä Pietarsaaren lastensuojelussa, ja tällaiseen apuun on tarvetta myös Vantaan ruotsinkielisten keskuudessa.
Lisään vielä, että maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret ovat yliedustettuina lastensuojelun ja huostaan otettujen keskuudessa. Kokemukseni on, että mikään terapia ei ole tarpeeksi tehokas, jos joudutaan käyttämään tulkkausta.
Siksi perheterapiaa tarvitaan myös vierailla kielillä ja Suomessa tulee pätevöittää EU:n ulkopuolella opiskelleita mielenterveysalan työntekijöitä.
Kaj Andersson varapuheenjohtaja Vanda svenska socialdemokrater vaaliehdokas