Kirjoittaja toteaa lähiluonnossa olevan arvokasta, että sinne voi lähteä koska vain.
Jukka Lahdelta oli oiva kirjoitus Areena-palstalla (VS 6.–7.3.) Lahden mielestä kaupungin alueilla pitäisi puustoa ja muuta kasvustoa raivata nykyistä harkitummin ja säästeliäämmin.
Samassa numerossa oli myös mainos otsikolla ”Kotiovelta lähiluontoon”. Mainoksessa todettiin, että yhä useampi suomalainen haluaa asua kodissa, joka on osa sekä kaupunkia että luontoa.
Metsämaisema alkaa jo kotipihasta, mutta entä jos maisema muuttuu niin, ettei metsää enää ole? Unelma lähiluonnosta kaatuu metsän mukana. Metsä on enää vain muisto, lähiluonto pelkkä maisemointipuujonoilla reunustettu kulkuväylä.
Vuosi sitten Vantaan yleiskaavan näkymä Vantaan karttapalvelussa herätti minussa kauhua. Vantaan seurakuntien omistama Rekolanmäen metsäalue oli merkitty asuinalueeksi uudessa yleiskaavassa.
Kyseinen metsäalue on oma lähimetsäni, jonka olemassaolosta olen hyvin iloinen. Olen käynyt useasti metsässä ulkoilemassa, sillä se on lyhyen kävelymatkan päässä kotoani. Arvokkainta on, että lähiluontoon on ollut mahdollista lähteä milloin vain, sillä lähiluonto on nimenomaan lähellä.
Koivutaipaleen eteläpuoleisen metsäalueen tilalle laajennetaan parhaillaan asuinaluetta. Leineläntien liikenneympyrästä on tarkoitus rakentaa tie, joka halkaisee nykyisen Rekolanmäen metsän ja yhdistyy Asolassa Valtimotiehen.
Kun metsäalue hävitetään ei jää kuin paljas Koivutaival, jota pitkin pääsee Ilolan suuntaan hiihtoladulle. Hiihtoladulla ei kuitenkaan sovi kävellä ja polkujuoksua harrastavan ei ole yhtä mielekästä juosta leveitä ulkoilureittejä, saatikka tiellä.
Minun lisäkseni Rekolanmäen metsässä käy paljon muitakin ulkoilijoita, koiranulkoiluttajia, perheellisiä lastensa kanssa, hankihiihtäjiä sekä maastopyöräilijöitä. Tämä metsä antaa paljon virkistystä monille siellä liikkujille, ja jopa lähialueiden nuoret viettävät paljon aikaa metsässä kavereineen. Jääkö heille pelkät asfaltoidut kadut hengailuun?
Katsoin hiljattain amerikkalais-kanadalaisen dokumentin, jossa painotetaan lähiluonnon merkitystä myös yhteisöllisyyden kannalta. Kasvillisuuden ympäröimät asuinalueet, joilla on paljon lähiluontoa, saavat asukkaat tuntemaan yhteenkuuluvuutta. Päinvastaisissa asetelmissa, yksinäisyyden asfalttiviidakoissa, rehottavat väkivalta ja rikollisuus.
Leinelän asuinalueella erityisesti pidän Metsänhengen ja Kukkukallion metsänomaisista puistoalueista. Metsänomaista kaupunkisuunnittelua mielestäni tulisikin suosia. Rakentamatonta metsää kuitenkin kaivataan asfalttia enemmän. Kuten Lahti kannanotossaan kirjoitti: ”Näin korona-aikana kaivataan entistä kipeämmin vapaata luontoa, jossa on tilaa hengittää ja jossa meidän kaikkien on hyvä olla”.
Laura Orasmaa-Susi