Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Vuokratalojen sijainnilla on merkitystä – alueiden eriarvoistumista voi ehkäistä kaavoittamalla

Tuettu vuokra-asuminen jakautuu Vantaalla epätasaisesti eri kaupunginosien välillä. Vantaan Sanomien viime viikolla tekemästä selvityksestä käy ilmi, että kaupungista löytyy yhä alueita, joilla ei ole vuokra-asumista lainkaan tai sitä on hyvin vähän.

Lue myös: Vuokra-asunnot jakautuvat epätasaisesti Vantaalla, ja se ruokkii alueellista eriytymistä – Näissä kaupunginosissa on suhteellisesti eniten tuettuja vuokrakoteja

Suhteellisesti eniten tuettua vuokra-asumista on Itä-Vantaalla, esimerkiksi Hakunilassa, Länsimäessä ja Asolassa.

Tuetussa vuokra-asumisessa asuntojen vuokrat ovat markkinahintoja halvemmat. Asuntoon valitaan varallisuuden ja asunnon tarpeen perusteella.

Onko sillä sitten merkitystä, missä vuokra-asunnot sijaitsevat?

Segrekaation eli alueiden eriarvoistumisen kitkemisen kannalta olisi hyvä, että mahdollisimman monessa kaupunginosassa eri asumismuodot olisivat tasapainossa – tai ainakin lähellä sitä. Tätä moni kaupunki kaavoituksellaan tavoittelee, mutta aina riittää parannettavaa. Vantaallakin VAV pyrkii rakentamaan tuettuja vuokra-asuntoja aiempaa tasaisemmin.

Myös sillä, minkä kokoisia asuntoja rakennetaan, on merkitystä.

Vantaan kaupunkiympäristön toimialan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä avaa jutussamme sitä, miksi kaupunki rajoittaa uudiskohteisiin rakennettavien pienten asuntojen määrää. Jos suuri osa yksiövaltaisen kerrostalon asunnoista myydään sijoittajille, muuttuu omistusasunto ”vuokrataloksi”. Näin alueen asumismuodot yksipuolistuvat.

Lue myös: "Alueiden erot ovat Vantaalla jo silmiinpistäviä" – Pelätyn ilmiön ehkäisyssä on "jossain määrin" epäonnistuttu

Asuinalueet ovat erilaisia ja näin tulee ollakin. Eikä vuokra-asuntojen määrä tietenkään yksin määrittele kaupunginosan hyvyyttä tai huonoutta.

Tutkimusten mukaan segrekaation syveneminen on kuitenkin tosiasia, joten erot kaupunginosien välillä, myös asumisratkaisuissa, on syytä tiedostaa.

Hajauttamalla tuettua vuokra-asumista nykyistä laajemmin, on tähän mahdollista vaikuttaa.