Vaaliareena: Opintojen keskeyttämisen ja syrjäytymisen vaarassa olevia nuoria autettava

Syrjäytymisen ehkäiseminen tulee olemaan yksi keskeisimmistä painopistealueista tulevalla valtuustokaudella, kirjoittaja toteaa.

Koronapandemia on aiheuttanut poikkeuksellisia haasteita meille kaikille. Useat meistä ovat olosuhteisiin nähden selvinneet tilanteesta hienosti, mutta meillä on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat erityistä tukea.

Eniten olen huolissani syrjäytymisvaarassa olevista nuorista.

Vantaan ammattiopisto Varian keskeyttäneiden määrä kasvoi merkittävästi viime vuonna. Vantaan kaupungin tuoreimman tarkastuskertomuksen mukaan 20,6 prosenttia keskeyttää opintonsa Variassa.

Tämä tarkoittaa jopa 651 ihmistä. Näistä jopa 20 prosenttia ei tavoiteta lopettamisen jälkeen. Eli 130 opintonsa keskeyttänyttä opiskelijaa on “kadoksissa”.

Itse tulkitsen näiden ihmisten olevan suurimmassa syrjäytymisvaarassa ja se huolestuttaa.

Valtiontalouden tarkastusviraston arvion mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa elämänsä aikana noin 1,2 miljoonaa euroa yhteiskunnalle.

Mielestäni näiden keskeytysten syyt täytyy selvittää perusteellisesti ja nämä keskeyttäneet nuoret pitää tavoittaa ja löytää heille uusi polku kuljettavaksi.

On selkeää, että etäopiskelu on ollut haastavaa niille nuorille, joilla ei esimerkiksi ole tarvittavia työvälineitä tai työrauhaa kotona, joka auttaisi suoriutumaan vaadittavista opinnoista.

Opiskelijoiden ja koulun välillä on jo käytetty onnistuneesti teknologian tarjoamia uusia välineitä. Tämä suunta on oikea.

Myös nuorisotyön tarjoama tuki on ollut merkittävässä osassa, mutta näiden toimintojen tehokkuutta ja määrää on tarvittaessa tarkistettava ylöspäin.

Tämä on myös järkevä investointi, koska ammattiopiston rahoitus perustuu merkittävältä osin oppilaiden opintosuoritteisiin.

Uskon, että keskeyttäneiden opiskelijoiden määrä tulee suhteellisesti laskemaan lähiopetuksen jatkumisen myötä.

On myös helppo arvioida, ettei hallituksen kaavaileman pakollisen oppivelvollisuusiän nosto tule helpottamaan ammatillisten oppilaitosten houkuttelevuutta.

Tähän siis tullaan tarvitsemaan riittäviä tukitoimia koulujen sisällä.

Tähän tarvitaan myös valtiolta merkittävää lisärahoitusta, jotta kunnilla on mahdollisuus järjestää opetuksen olosuhteet riittävän laadukkaina ja tarjota houkuttelevat olosuhteet opiskelijoilleen ja opintoihin hakeutuville.

Syrjäytymisen ehkäiseminen tulee olemaan yksi keskeisimmistä painopistealueista tulevalla valtuustokaudella. Tähän on riittävät inhimilliset ja taloudelliset perusteet.

Anssi Aura kaupunginvaltuutettu tarkastuslautakunnan jäsen vaaliehdokas (kok.)

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut