Vaaliareena: Kaupunki ei ole ulkoilmamuseo – Tikkurilan kehitystä jarruttavat kaavoitus, museon vaatimukset ja peräpeiliin katsovat valtuutetut

Tikkurilan on annettava kehittyä 50-luvun kylästä pääkaupunkiseudun kiinnostavimmaksi keskukseksi heti ydinkeskustan jälkeen, kirjoittaja toteaa.

Tikkurilaan saapuvan voi olla vaikea tunnistaa olevansa pian Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin keskustassa. Saapujaa tervehtii aseman edustan liikennekaaos ja vanhat rapistuvat rakennukset. Kaupungin parhaat paikat huutavat kehitystä.

Tikkurilan vetovoima on kasvanut viime vuosina. Hyvät yhteydet Helsingin keskustaan, lentokentälle sekä muualle Suomeen ovat houkutelleet uusia asukkaita ja yrityksiä. Asukasmäärän ja työpaikkojen kasvu on tuonut mukanaan lisää ravintolaita, liikkeitä ja muita palveluita.

Kaupunki omistaa vain vähän maata Tikkurilasta. Siksi kehitys on voimakkaasti riippuvainen yksityisten maanomistajien ja taloyhtiöiden kehitysinnosta. Meidän tikkurilalaisten onneksi monet ovat kiinnostuneita kehittämään kiinteistöjään.

Kehityksen pullonkaulaksi uhkaa muodostua kaupunki itse. Kehityshankkeet ovat pysähtyneet tai hidastuneet kaavoituksen tai kaupunginmuseon vaatimusten ja vastustuksen vuoksi. Myös valitettavan moni valtuutettu katsoo Tikkurilan tulevaisuuden kehityksen sijaan peräpeiliin.

Ymmärrän suojelun vanhan aseman, Vernissan tai Silkin kaltaisten vanhojen ainutlaatuisten rakennusten tapauksessa. Vaikeampi on hyväksyä kaupungintalon ja Dixin välisen alueen hidasta kehitystä sellaisten rakennusten vuoksi, jotka eivät ole erityisen uniikkeja tai arvostettuja kaupunkilaisten keskuudessa.

Kaupunki on ensisijaisesti ihmisten koti ja olohuone – ei ulkoilmamuseo. Olisi surullista, jos esimerkiksi hanke Tikkurin kauppakeskuksen uudistamiseksi näköalaravintoloineen ja kauppahalleineen törmäisi suojeluhaluihin, joista tikkurilalaisten selkeä enemmistö on eri mieltä.

Kuntavaaleissa valitaan päättäjät, jotka määrittävät tulevaisuuden Vantaan ja Tikkurilan kehityksen. Ajattelen, että Tikkurilan on annettava kehittyä 50-luvun kylästä pääkaupunkiseudun kiinnostavimmaksi keskukseksi heti ydinkeskustan jälkeen. Tämä toisi Vantaalle lisää elinvoimaa, työtä ja tuloja sekä tikkurilalaisille lisää viihtyisää kaupunkia ja monipuolisempia palveluita.

Sakari Rokkanen, ekonomisti, kokoomuksen valtuustoryhmän pj.,

vaaliehdokas, Tikkurila

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut