Vaaliareena: Ruusupaviljongissa toimii yhdistyksiä, joille tilat on annettu ilmaiseksi

Mika Niikko (ps.) kansanedustaja kuntavaaliehdokas

Keskustelu järjestöjen tilavuokrista jatkuu.

Jouko Koskinen kirjoitti (VS 9.6.) minun esittäneen mielipidekirjoituksessani (VS 2.6.) perusteettomia väitteitä Ruusupaviljongin ja Urpiaisentien toimijoista. Hänen mukaansa Ruusupaviljongissa ei ole toiminut demareiden näytelmäkerhoa.

Kaupunkikulttuurin toimiala toimitti minulle Yleisjaoston 8.12. 2014 päätöksen. Sen mukaan Ruusupaviljongin tilat on annettu ilmaiseksi yhdistykselle, joka koostuu yhdeksästä paviljongin tiloja käyttävästä toimijasta.

Yksi näistä järjestöistä on nimeltään Korson Työväen Näyttämö (Korson Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry).

Kyseinen demareiden näytelmäkerho mainitaan myös paviljongin omilla kotisivuilla jäsenyhdistysten listauksessa.

Toinen tiloja ilmaiseksi hyödyntävistä järjestöistä on Korson Eläkkeensaajat ry, jonka hallituksen puheenjohtajana Koskinen itse toimii. Mainitsemissani tiloissa toimii siis vähintään kaksi demarijärjestöä.

Päätöksen mukaan tilojen käytöstä ei peritä vuokraa järjestöiltä ja yhdeksälle toimijalle jakautuva sisäinen vuokra on alkuperäisellä päätöksellä arvoltaan 78 752 euroa/vuosi.

Urpiaisentie 7:ssä on saamieni tietojen mukaan varastotiloja muillakin järjestöillä kuin ruoka-aputoimijoilla.

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, kaupunki ei tiedä itsekään kenelle kaikille se tarjoaa tiloja ilmaiseksi. Ei myöskään Urpiaisentien osalta.

Kommentoi