Pääkirjoitus: Liikennesääntöjen kertaus on tarpeen

Liikenteen väistämissäännöistä ei voi koskaan puhua liikaa. Sen osoittavat joka syksy koululaisiin kohdistuvat liikenneturmat ja läheltä piti -tilanteet.

Ensi viikolla se taas alkaa, peruskoulujen syyslukukausi. Pienet koululaiset luottavat siihen, että isot autoilijat osaavat suojatiesäännöt ja noudattavat liikennevaloja.

Valitettavasti liian monelle ajokortin saaneelle on epäselvää, miten hänen pitää väistää jalankulkijoita ja pyöräilijöitä suojateillä ja risteyksissä. Liikenneturvan tuore kysely kertoo karua kieltään: vain kolme neljästä kuljettajasta pitää liikennesääntöjen osaamista vahvana puolenaan.

Sääntöjen osaamisen pitäisi olla kaikkien kuskien vahvuus. Pienikin epävarmuus voi koitua äärimmäisen kalliiksi.

Liikennesääntöjen kertaus tulee tarpeeseen taitavanakin itseään pitävälle konkarille. Säännöt voivat uudistua vuosien varrella. Kannattaa myös tarkastella omia asenteitaan esimerkiksi nopeusrajoitusten noudattamisessa.

Kun liikenteessä hieman epävarmasti liikkuva koululainen ilmestyy katukuvaan, rajoituksiin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Maltillisella nopeudella ajaessaan autoilija ehtii reagoida erilaisiin risteys- ja suojatietilanteisiin ajoissa.

On huolestuttavaa, että vain 66 prosenttia kyselyyn vastanneista kuljettajista pitää nopeusrajoituksen noudattamista vahvuutenaan. Joka kymmenes kuski pitää sitä jopa heikkoutenaan.

Autoilijan kokema kiire ei saa ajaa lasten ja muiden jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuuden edelle. Kuljettajan tulee myös antaa tietä suojatietä ylittävälle jalankulkijalle. Ja kun kuski kääntyy risteykseen tai poistuu liikenneympyrästä, hänen pitää väistää jalankulkijoita ja pyöräilijöitä.

Etenkin lapselle on tärkeää nähdä, että autoilija näyttää pysähtymisaikeen ajoissa hiljentämällä vauhtia. Moni on todistanut karmivia tilanteita, joissa auto ohittaa suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon ja tietä ylittävä jalankulkija on jäädä ohittaneen auton alle.

Tuomas Massinen

toimittaja

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut