Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipde | Vesijuoksun sääntöjä rikkovat ovat jatkuva ongelma Tikkurilan uimahallissa – miksi valvojia ei velvoiteta puuttumaan rikkomuksiin?

Kirjoittajan mielestä 50 metrin altaan puolittaminen yksin juoksevien ja ryhmässä liikkuvien alueiksi tekee juoksemisesta yhtä kääntymistä.

Pareittain ja ryhmässä vesijuoksevat ovat iso ongelma ja jatkuva kiistanaihe myös Tikkurilan uimahallissa.

Ohjeistus on selkeä: juostaan peräkkäin, ei rinnakkain. Altaan päässä on selkeät kyltit.

Lue myös: Vesijuoksuun uimahallissa on selkeä ohje: peräkkäin mennään! – "Huomauttamiseen puolet suhtautuu hyvin, puolet ei"

Miksi valvojat eivät tähän puutu?

Viime aikoina ongelma on ratkaistu laittamalla köysi puoliväliin eli toisessa päässä juostaan yksin, toisessa pareittain.

Mielestäni on törkeää, että meitä sääntöjä noudattavia yksinjuoksijoita rangaistaan puolittamalla Vantaan ainoa 50 metrin allas. Juokseminen on yhtä kääntymistä. Viime viikolla oli pohjanoteeraus, kun allas puolitettiin yhden juoksijaparin takia!

He juoksivat yli puoli tuntia rinnakkain ja me parikymmentä yksittäin juoksevaa olimme ahtautuneina toiseen päähän kuin sillit purkkiin. Huomautin asiasta valvojalle, mutta ei auttanut.

Hyvä liikuntapalvelujen johtaja, voitteko puuttua asiaan niin, että jatkossa valvojat huolehtisivat sääntöjen noudattamisesta? Tai sitten pitäisi olla kokonaan oma rata pareittain juokseville.

Raija Lampinen