Mielipide | Eläkkeet ovat surullisen pieniä – Putkiremontti vie eläkeläiset ahdinkoon ja voi pakottaa muuttamaan pois pitkäaikaisesta kodista

Kirjoittajan mukaan putkiremontti nostaa yhtiövastiketta niin paljon, että moni asukas on kauhuissaan.

Ympäristössäni Vantaalla on nyt monen kerrostalon putkiremontti. Se tulee huomattavan kalliiksi ja on jopa 25 prosenttia asunnon hinnasta.

Luin Facebookista Demokraatti.fi:n kirjoituksen, missä Hanna Sarkkinen (sd.) on vastannut sd-edustajien kirjalliseen kysymykseen eläkkeistä. Sen mukaan 44 prosenttia eläkeläisistä sai vuoden 2020 lopussa kokonaiseläkettä alle 1 400 euroa kuukaudessa.

Syy pieneen eläkkeeseen voi olla moninainen. Ei voi sormella osoittaa ketään.

Moni nykyinen eläkeläinen on säästänyt asuntoaan suurella työllä. Minäkin jouduin ostamaan oman yksiöni 20-vuotiaana, mihin sain lainaa pankista ja sukulaisilta. Olin vielä opiskelija ja tein iltatyötä selvitäkseni velasta. Valmistuttuani tein vielä monta vuotta kahta työtä maksaakseni asuntoni.

Siitä on sitten pikkuhiljaa päästy eteenpäin. Moni muukin pienituloinen on varmasti kokenut saman.

Nyt sitten olemme mielestämme onnekkaita, kun on katto pään päällä.

Mutta kuinka ollakaan. Putkiremontti nostaa yhtiövastiketta niin paljon, että moni on kauhuissaan. Kaksionkin yhtiövastike noussee noin 500 euroon kuukaudessa. Kun elää alle köyhyysrajan eläkkeellä, ei tuollaisia summia maksetakaan.

Katso myös: Putkiremontti sapettaa Myyrmäessä – "Perinteisen remontin kulut olisivat jopa puolet asuntoni nykyarvosta"

Olen keskustellut joidenkin asukkaiden kanssa, ja eräskin sanoi harkitsevansa vakavasti muuttoa. On sydäntä särkevää, jos ja kun omasta kodistaan joutuu lähtemään siksi, että eläke ei riitä kustannuksiin.

Minulle on myös ehdotettu asumistuen hakemista. Eikö olisi paljon parempi vaihtoehto, että näitä surullisen pieniä eläkkeitä korotettaisiin.

Väitetään, että tuleville eläkeläisille ei riitä rahaa, mikäli nykyisiä eläkkeitä nostetaan. Se on täyttä puppua, manipulointia. Olemme itse maksaneet eläkkeemme, tulevat maksakoot omansa. Sitä paitsi eläkevaroja on miljardeja. Kenelle niitä säästetään.

Eläkeläisiä ei arvosteta lainkaan. He ovat sentään saaneet aikaan tämän ”hyvivointivaltioksi” kutsutun maamme, mutta itse kokevat nyt elävänsä pahoinvointivaltiosssa.

Raija Keijama

Lisää aiheesta:

Riskikerrostalot ovat Vantaalla vähissä, mutta niitä on – "Isompaa ongelmaa ei ole kuin Itä-Vantaalla"

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut