Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Rokotuspisteisiin tarvitaan istumapaikkoja – järjestelyissä ei ole huomioitu ikäihmisiä

Iäkkäiden ihmisten on vaikea seistä odottamassa vuoroaan pitkiä aikoja, kirjoittaja muistuttaa.

Olen joulukuussa 79 vuotta täyttävä monisairas vanhus, joka haluaisi saada kolmannen koronarokotuksen. Lähin rokotuspaikkani on Myyrmannissa, jonne kyllä pääsisin helposti, mutta totesin, että järjestelyissä ei ole otettu huomioon ikäihmisten vaikeuksia.

Valtaosa kolmanteen rokotukseen hakeutuvista on varmasti iäkkäitä ihmisiä, joilla on liikuntavaikeuksia, joiden vuoksi he eivät jaksa seistä pitkiä aikoja ulkona pakkasessa vuoroaan odottelemassa.

Kysynkin siksi, olisiko mahdotonta järjestää odottelu sisätiloissa ja järjestää sinne joitakin istumapaikkoja? Tämä on onnistunut aikaisemmissa rokotuksissa, miksi ei nyt?

Aikaisemmin oli myös useita rokotuspaikkoja, muun muassa kirjastossa ja joidenkin kauppojen aulatiloissa, jolloin rokotukset sujuivat ilman pitkiä jonotusaikoja.

Voisiko järjestelyjä harkita uudelleen ja tehdä rokotuksen saaminen iäkkäille helpommaksi?

Rokotusta toivova seniori