Kirjoittaja muistuttaa, että kaupunginvaltuuston hyväksymän palveluverkon mukaisesti yhtäkään terveysasemaa ei aiota Vantaalla lakkauttaa.
Tuukka Saimen, Vantaan kaupunginvaltuutettu (ps.) lausui Vantaan Sanomissa (12.1.) koko sivun mittaisessa mainoksessaan terveysasemaverkostosta sellaista, mikä ilmeisestikin on Perussuomalaisten linjan ja tavoitteiden mukaista, mutta ei ole Vantaan kaupunginvaltuuston hyväksymän linjauksen mukainen tai sosialidemokraattien tavoitteiden mukainen.
Tuukka Saimen totesi koko sivun mittaisessa mainoksessaan, että lakkautusuhan alla ovat Korson, Länsimäen, Hakunilan, Keravan, Martinlaakson ja Koivukylän terveysasemat.
Valtuutettu Saimen taisi unohtaa, että Vantaalla on voimassa kaupunginvaltuuston hyväksymä palveluverkko, jonka mukaisesti yhtäkään terveysasemaa ei olla lakkauttamassa. Päinvastoin, Vantaalle ollaan saamassa yksi terveysasema lisää Kivistön terveysaseman avautuessa. Keravalla on yksi hyvin toimiva terveysasema, joka palvelee asukkaita jatkossakin.
On harkitsematonta pelotella asukkaita perättömillä lausunnoilla siitä, kuinka asukkaille tärkeitä terveysasemia ja niiden palveluja oltaisiin lakkauttamassa nyt Vantaan päättäessä asioista tai tulevaisuudessa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käynnistyessä.
Pirkko Letto aluevaaliehdokas (sd.) sosiaali- ja terveyslautakunnan pj. Vantaan kaupunginvaltuutettu