Koiranomistajien tulisi laittaa koirankakat pussiin ja roskiin.
Varmoja kevään merkkejä ovat tuoreet koiranpentutulokkaat, leskenlehdet ja suuri koirankakkakeskustelu.
On ihmisiä, jotka uskovat koiran kakan maatuvan. He ovat oikeassa, niinhän se tekee. Mutta kun viisi koiraa kakkii jokseenkin samaan kohtaan aina uuden lumikerroksen väliin, niin siitä kertyy paljon maatumista.
Koirien kakkailu kaduille on monimainen ongelma. Portugalin Quarteirassa ongelmaa hoidettiin seuraavasti: Kiitettävän monet keräsivät koiran jätöksen pieneen mustaan pussiin, mutta usein se pussi sitten pudotettiin kadulle. Pussitettu jätös oli kuitenkin miellyttävämpi kokemus kengän alla kuin raakaversio, jota olen kengänpohjistani rapsuttanut täällä Kartanonkoskella.
On vaikea uskoa, etteivätkö koirien omistajat olisi tietoisia koiran kakan vaaroista toisille eläimille ja ihmisillekin. Jos vastoin yleistä tietoa uskoo koiran kakan olevan lannoitusaine, niin lemmikkinsä tuotoksen voi viedä kukkaruukkuihin ihan omaan kotiin.
Seija Aniharva