Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Katujen kunnossapidossa ollaan ilmeisesti siirrytty kesäaikaan – "Mielellään itsekin olisin jo ainakin ajatuksen tasolla siirtynyt riippukeinuun"

Vantaan kaduille ei ole kohta asiaa muilla kuin korkealla maavaralla ja nelivedolla varustetuilla maastureilla, kirjoittaja sanailee.

Vantaan katujen kunnossapidosta vastaavat ovat edelläkävijöitä, sillä heidän kalenterissaan kesä alkoi jo helmikuun puolivälissä. Yleensä suomalaisille kesä tarkoittaa sitä, että voi ottaa lunkisti ja chillailla ilman huolen häivää. Ei tarvitse piitata satunnaisista lumisateista, sillä jos lunta sataa alle 20 senttimetriä, kesä ja aurinko kyllä sulattavat lumet pois. Näin se näyttää olevan myös oman kalenterinsa mukaan elävillä katujen ylläpitäjillä.

Tosin vantaalaisille tämä on tarkoittanut sitä, että nyt pienemmät kadut ovat täysin kaoottisessa tilassa. Ne lukuisat auraamattomat lumisateet ovat nyt kaduilla yli kymmenen sentin jääkerroksena, jossa on syviä railoja ja kuoppia, joita voi yrittää parhaansa mukaan kierrellä. Usein huonolla menestyksellä.

Citymaastureitakin pidettiin aikoinaan turhakkeina. Ei pidetä enää. Vantaan kaduille ei ole kohta asiaa muilla kuin korkealla maavaralla ja nelivedolla varustetuilla maastureilla. Se siitä vihreästä autoilusta.

Kertokaa ihmeessä, mistä näitä tienpitäjien kalentereita saa hankkia? Mielellään itsekin olisin jo ainakin ajatuksen tasolla siirtynyt riippukeinuun ja unohtanut mokoman katukaaoksen. Näinhän on jo kaupungillakin tehty.

Kylmää kyytiä Kylmäojalla