Mielipide | Miksi erityislapsi saa tarvittavaa tukea koulussa mutta ei iltapäivätoiminnassa?

Miten on mahdollista, että erityislapsen katsotaan pärjäävän itsenäisesti monta tuntia iltapäiväkerhon suuressa ryhmässä, kun koulutyöhön hän tarvitsee vahvan erityistuen ja erityisopettajan, kirjoittaja kysyy?

Olen nyt 8-vuotiaan erityslapsen äiti. Olemme asuneet Vantaalla yli 15 vuotta.

Olen aina ajatellut, että elämme sivistysvaltiossa ja etenkin Vantaalla, Suomen neljänneksi suurimmassa kaupungissa, lapset hoidetaan.

Lapsemme aloitti koulun syksyllä 2020 eritysopetuksen piirissä. Maaliskuussa 2021 saimme lapsellemme adhd-diagnoosin.

Lapsemme oli syksystä 2020 vuoden 2021 maaliskuuhun iltapäivätoiminnassa. Otimme lapsemme iltapäivätoiminnasta pois, koska sosiaalityöntekijä sanoi: ”Lapsenne lähtee lastensuojeluun, jos tulee vielä yksikin lastensuojeluilmoitus”.

Taustalla niitä oli jo yhdeksän. Kysyin sosiaalityöntekijältä: ”Kenen ongelma on, jos lapsen kanssa ei pärjätä iltapäivätoiminnassa tai koulussa kun vanhemmat ovat töissä?”. Hänen mukaansa ongelma on vanhempien.

Meidän perheellemme korona oli miltei siunaus, koska olin työnsiirrossa ja minulla oli etätyömahdollisuus. Näin me vuorottelimme mieheni kanssa koko kevään 2021 iltapäivät, hoidimme lastamme ja teimme töitä sekä odotimme kesälomaa kuin nousevaa aurinkoa pimeyteen.

Soitin läpi kaikki mahdolliset instanssit ja kysyin, kuka voisi olla lapsemme kanssa, kun me olemme töissä. Meillä oli Lastenpsykiatrian HUS-asiakkuus, joten perhepalveluihin tai lasten kodinhoidon piiriin emme päässeet. Meitä kehotettiin pyytämään apua isovanhemmilta tai sukulaisilta, mutta meidän tapauksessamme se ei ole mahdollista.

Toistaiseksi olemme vielä naimisissa, toistaiseksi olemme vielä jaksaneet tehdä oman yhteiskunnallisen työmme ja hoitaa kotiasiat erityislapsen arjessa.

Perheemme kohdalla on kaikki kiinni siitä, miten esimiehet ymmärtävät perheemme tilanteen.

Lapsemme on perusopetuksessa katsottu alusta asti kuuluvaksi erityisopetuksen piiriin. Hänellä on pienryhmäopetusta 10 oppilaan ryhmässä, jossa on erityisopettaja ja avustaja. Koulu loppuu kello 12 tai 13. Silloin yhteiskunta katsoo, että erityislapsemme ei ole enää erityisen tuen tarpeessa, vaan hän pärjää 35 lapsen isossa ryhmässä kahden iltapäivätoiminnan ohjaajan voimin, joiden koulutustausta on kirjava. Tukea lapselle ei ole.

Iltapäivätoiminnassa lapsemme muuttuu väkivaltaiseksi häiriköksi, josta täytyy tehdä lastensuojeluilmoituksia.

Miten on mahdollista, että erityislapsen katsotaan pärjäävän 4,5 tuntia vapaamuotoisessa suurryhmässä iltapäivisin itsenäisesti, kun koulun aamupäiviin neljään tuntiin hän tarvitsee vahvan erityistuen ja erityisopettajan?

Emme varmaankaan ole ainoat erityslapsen vanhemmat Vantaalla, jotka tarvitsisivat lapselle iltapäivätoimintaa, jotta itse voisi käydä töissä.

Jos lapsemme olisi kehitysvammainen, meillä vanhemmilla olisi oikeus käydä töissä kokopäiväisesti, mutta lapsellamme on adhd, joten meillä ei ole oikeutta kahdeksan tunnin työpäivään ja verojen maksamiseen.

Ratkaisu ongelmaan ei ole mahdoton. Nepsyohjaajat iltapäiviin ja erityislapset omaan ryhmään.

Paljon on puhuttu varhaisesta puuttumisesta ja tukemisesta, mutta missä on se inhimillinen ja reaaliaikainen varhainen puuttuminen ja tuki, kun sitä eniten tarvitaan?

Uskon, että kun erityislapsi ja hänen perheensä saisi reaaliaikaisen tuen, me kasvattaisimme yhdessä tulevan yhteiskunnan jaksavimmat tekijät. Adhd-ihmiseltä ei lopu energia eikä into, jos hänen voimavaransa kohdennetaan oikein heti hänen koulutyönsä alussa. He saavuttavat paljon ja keksivät uudet innovaatiot. He ovat meidän tulevaisuutemme tekijät.

Erityislapsen ja Erityisen lapsen äiti

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut