On hienoa, että Vantaalla on tehty uusi liikenneturvallisuuskysely, jossa kuntalaisilla oli mahdollisuus merkitä kartalle liikenteen vaaranpaikkoja.
Tällainen internetkysely ei tietysti ole kattava, mutta ainakin aktiivisilla asukkailla oli mahdollisuus kertoa kokemistaan turvallisuusongelmista. Toivotaan, että parannustoimenpiteitä saadaan ripeästi käynnistettyä.
Myyrmäen kevyen liikenteen ratkaisut on jo aikoinaan tehty melko turvallisiksi. Pääraitit kulkevat osittain erillään ajoneuvoliikenteestä ja vilkkaampien liikenneväylien poikki on toteutettu lukuisia ali- ja ylikulkusiltoja. Ne antavat turvaa varsinkin nuorille koululaisille ja muille pienille liikkujille, joiden kyky hahmottaa hankalia liikennetilanteita ei ole vielä aikuisten tasolla.
Uomatien kevyen liikenteen alikulut ovat huhujen mukaan poistolistalla.
Tuntuukin merkilliseltä, että näitä turvallisiksi koettuja siltaratkaisuja halutaan poistaa. Myyrmäen keskusta-alueen kaavoituksen yhteydessä ollaan ilmeisesti poistamassa kaksi Jönsaksentien poikki kulkevaa kevyen liikenteen eritasoa. Myös Uomatien kevyen liikenteen alikulut ovat huhujen mukaan poistolistalla.
Tietysti eritasojen lisäksi tarvitaan suojatieyhteyksiä. Ne antavat joustavuutta kulkureitteihin ja ovat käyttökelpoisia aikuisille, jos ajoneuvojen nopeudet saadaan pidettyä alhaisina. Eritasoiset ratkaisut ovat kuitenkin kaikkein turvallisimpia ja vanhemmat voivat neuvoa lapsilleen niiden kautta parhaat kulkureitit.
Ei tunnu uskottavalta, että asukkailta ensin kysyttäisiin liikenneturvallisuuden parantamistarpeista ja samanaikaisesti oltaisiin ehkä tekemässä tuntuvia turvallisuutta heikentäviä muutoksia.
Toivottavasti joku kaupungin edustaja Vantaan Sanomien pastoilla pian ilmoittaa, että huhut Myyrmäen kevyen liikenteen eritasojen poistamisesta eivät pidä paikkaansa.
Koulutiet turvalliseksi