Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Päätoimittajalta ”Supervuoden” kaikki ongelmat eivät ratkea rahalla

Historiallinen sote-uudistus, syvät jäljet jättäneet koronavuodet ja maailmantilanteen kriisien heijastuminen Vantaalle näkyvät myös kuntataloudessa.

Kaupunginjohtaja Ritva Viljasen lasi oli silti puoliksi täynnä, kun hän pohjusti ensi vuoden talousarviota maanantaina kaupungintalolla.

Ilonaiheita toki löytyy. Tiukassa istuva mielikuva ”Suomen velkaisimmasta kaupungista” kaipaa jo päivittämistä. Kaupunki on lyhentänyt velkaansa viidessä vuodessa 230 miljoonaa euroa ja Viljasen mukaan velkamäärä on nyt ”valtakunnallisen keskiarvon mukainen”.

Tiukassa istuva mielikuva ”Suomen velkaisimmasta kaupungista” kaipaa jo päivittämistä.

Vuonna 2023 kaupunki ottaa hyödyn irti siitä, mistä voi. Vaikka sosiaali- ja terveystoimi verotuloineen siirtyy ensi vuonna hyvinvointialueen vastuulle, saa kaupunki vanhojen verovuosien pohjalta verotuloja, joka tekee ensi vuodesta odotettua vahvemman.

Rahaa laitetaan paitsi investointeihin eli uuden rakentamiseen, myös uusien työntekijöiden palkkaamiseen. Esimerkiksi perusopetukseen kaupunki aikoo palkata 84 uutta työntekijää, joista osa on laaja-alaisia erityisopettajia. Varhaiskasvatukseen kaupunki palkkaa 55 työtekijää.

Vaikka hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ei kaikkiin haasteisiin auta edes raha.

Vantaan kuntapuolella on avoimia vakansseja runsaasti jo nyt, eikä sitoutunutta ja pätevää työvoimaa sijaisineen löydy päiväkoteihin saati kouluihin. Rekrytointi vie suuren osan monen päiväkodin johtajan ja rehtorin työajasta.

On toki hyvä, että kaupungilla on varaa perustaa uusia vakansseja.

Suurempi haaste lienee kuitenkin se, miten avoinna oleviin työpaikkoihin saadaan ammattitaitoisia työntekijöitä. Siinäpä haastetta ”supervuodelle”.

Jos vakanssit kuitenkin saadaan täytettyä, tarkoittaa se paitsi inhimillisempää työkuormaa nyt jo töitä tekeville, myös parempaa hoitoa ja laadukkaampaa opetusta lapsille sekä nuorille. Siinäpä tulevaisuuden investointi, joka hakee vertaistaan.