Keväällä kun koulut päättyvät ja moni valmistuu, tulee esiin vuosittainen ilmiö. Ammattiin valmistuvia ei juhlita yhtä paljon.
Kukaan ei taida oikeastaan edes välittää siitä, että on olemassa muitakin kuin ylioppilaita. Lehdet ovat täynnä uusien ylioppilaiden nimiä ja jopa listoja kaikista tuoreista ylioppilaista.
Toivoisin, että jonain päivänä myös ammatilliset opiskelijat saisivat ansaitsemaansa arvostusta. Ilman ammattiin valmistuneita meiltä puuttuisi todella paljon, ammattikouluista valmistuu monen alan ammattilaisia.
Minulta kysytään usein, että "mis lukios oot" tai "mitä meinaat kirjoittaa". Vaikka kysymys vaikuttaa harmittomalta, on se yleinen oletus josta meidän on päästävä eroon.
Ammatillisista opiskelijoista lietsotaan todella paljon oletuksia. Kuka vaan voi opiskella ammattiin ja moni ihmettelee miksi en ole lukiossa. Miksi olisin? Minua innosti enemmän hakea ammattikouluun jotta voin keskittyä juuri niihin asioihin jotka minua kiinnostavat.
Moni ihmettelee miksi en ole lukiossa. Miksi olisin?
Kun kerron, että aion hakea valmistumiseni jälkeen yliopistoon, sitäkin ihmetellään. Suomen koulujärjestelmän ansiosta se on mahdollista ja hyvä niin.
Loppujen lopuksi, vaikka käynkin ammattikoulua voin tähdätä urallani yhtä korkealle kuin lukiolaiset. Ainoana erona on se, etten voi hakea yliopistoon todistuksella. Haen kuitenkin mieluummin pääsykokeella.
Kun korona-aikana siirryttiin etäkouluun, jäi moni ammattiin opiskeleva ilman käytännöllisiä opintoja teoriaopintojen varaan. Kaikkia ammatteja ei pysty opiskelemaan etänä, ainakaan kunnolla. Silloinkaan asiasta ei kuitenkaan uutisoitu tai puhuttu hirveästi.
Uutiset täyttyivät lukiolaisten huolista etä-opiskelun suhteen, jotka olivat todella aiheellisia.
Ammattiin opiskelevien huolia en itse nähnyt mediassa kovin paljoa. On ongelmallista, että jopa mediassa suhtaudutaan ammatilliseen koulutukseen noin väheksyen.
Ammattikouluun ei kuulu oikeastaan mitään perinteitä mikä on ikävää, vaikka itse opiskeltavat asiat ovat pääasia koulun valinnassa. Uskon, että moni saattaisi kiinnostua ammattikoulusta helpommin jos sellaisia olisi.
Ammattilakkeja usein kummastellaan vappuisin. Moni ammattiin valmistunut häpeää sen takia lakkiaan.
Vappuhan on työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhla. Minusta on kiva nähdä erilaisia lakkeja, se on rikkaus erottua joukosta.
Toivon, että jonain päivänä ammatillista koulutusta arvostettaisiin yhtä paljon kuin lukiota. Siihen tarvitaan kuitenkin vahvaa asennemuutosta.
Tällä hetkellä ongelma on ihmisten asenteissa ja stereotypioissa joista on päästävä eroon.
Kirjoittaja on Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja ja liiketoiminnan perustutkinnon opiskelija Business College Helsingissä