Kolumni Suosikkilintuni on nostokurki – "Kun näet nostokurjen, tiedät, että asut kasvavassa kaupungissa"

Vantaa täyttää parin vuoden päästä 50 vuotta. Viisikymppinen Vantaa ei ole ollenkaan ehtoopuolella, vaan elämänsä kunnossa ja keskittyy kasvuun. Meillä on suomalaisittain ainutlaatuinen tilanne, sillä saamme nyt rakentaa kokonaan uutta, urbaania kaupunkia. Voi hyvällä perusteella sanoa, että Vantaa on siirtynyt kasvun seuraavaan vaiheeseen.

Tämä onnistuu siksi, että olemme hoitaneet taloutta viime vuodet hyvin poikkeustilanteista huolimatta. Olemme lyhentäneet velkaa, toteuttaneet poikkeuksellisen ison talouden tasapainotusohjelman ja lähivuodet hyödymme "verohännistä".

Hyvinvointialueiden aloittaessa Vantaan verotulot laskevat merkittävästi, mutta vielä ensi vuonna saamme verotuloja osin vanhojen verovuosien pohjalta. Laitamme heti "hännät heilumaan", eli käytämme nämä ensi vuoden verohännät tehokkaasti investointeihin.

Vantaalla on jo useita erilaisia keskustoja, ja vahvistamme keskustojen kaupunkirakennetta. Valmistaudumme ratikan rakentamiseen ja pidämme samaan aikaan huolta Vantaan valtista eli upeasta lähiluonnosta.

Vantaa on siirtynyt kasvun seuraavaan vaiheeseen.

Kun kasvamme, haluamme pysyä kotoisana, emmekä rakentaa vain korkeaa ja harmaata.

Vantaan keskustoista Tikkurila, Myyrmäki, Aviapolis, Hakunila ja Kivistö uudistuvat lähivuosina nopeimmin, mutta saavat yhä pysyä omanlaisinaan.

Vantaallekin on syntynyt viidessäkymmenessä vuodessa erilaisia kaupunkikerrostumia, ja niitä tulee lähivuosina lisää. Meillä on satoja vuosia vanhoja rakennuksia, mutta tänne nousee myös yhä enemmän alle 10-vuotiaita rakennuksia.

Vantaa on matkalla kohti kaupungin seuraavaa kehitysvaihetta.

Kaupungin rakentaminen ei ole nopeaa. Vantaasta, entisestä Helsingin maalaiskunnasta, tuli 50 vuotta sitten ensin Vantaan kauppala ja sitten kaupunki vuonna 1974. Vantaalaisia oli tuolloin noin 113 000.

Viimeistään nyt voimme siirtää kauppalavaiheen historiaan, sillä seuraavaksi Vantaalla rakennetaan suurkaupunkia. Huhtikuussa Vantaan väkiluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 240 000:n asukkaan rajan. Vantaan väestönkasvu näkyy uusina kouluina, koteina ja teinä. Vantaalla on rakennettu ja rakennetaan lähivuosina paljon.

Kun näet nostokurjen, tiedät, että asut kasvavassa kaupungissa. Siksi nostokurki on "suosikkilintuni", ja toivon nostokurkitiheyden kesällä kasvavan. Nostokurjen maisemakonttorista kuljettaja näkee kauas – hän näkee Vantaan tulevaisuuteen.

Kirjoittaja on Vantaan kaupunginjohtaja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut