Kolumni Meillä aikuisilla on nyt yhteinen tehtävä – ja urheiluseurat voivat auttaa siinä

Kun jotain menettää, sen arvon ymmärtää.

Toissa talvena lasten ja nuorten hiihtokisoja kiellettiin koronarajoitusten takia. Kihisin raivosta, niin väärältä se tuntui.

Muistin tuon tunteen, kun minua tänä keväänä kysyttiin Vantaan Hiihtoseuran puheenjohtajaksi. Jos seuran työn rajoittaminen kirpaisi noin pahasti, miksi sanoisin ei.

Jaksoin nimittäin ankeiden pandemia-aikojen yli, kun sain mennä VHS:n treeneihin Hakunilaan ja hiihtää.

Muut paikat oli suljettu, latu oli auki. Hakunilan metsissä ei ollut Teams-ruutuja, vaan elämää ja mukavia ihmisiä.

Koronakuopasta ei ole helppo nousta ilman nostajia. Monissa lajeissa on pulaa aikuisista.

Lapset kärsivät koronarajoituksista. Tätä on tutkittu sekä Suomessa että ympäri maailmaa.

Tuoreiden slovenialaistutkimusten mukaan seuraukset olivat suurempia kuin uskoimmekaan: kahden kuukauden sulkutila romahdutti nuorten kunnon heikoimmaksi 30 vuoteen. Etäopetus kasvatti painoindeksiä, heikensi kestävyyttä sekä ylä- ja keskivartalon lihasvoimaa.

Meillä aikuisilla on nyt yhteinen tehtävä, jossa urheiluseurat voivat auttaa. Vahingollinen suunta pitää kääntää, lasten liikettä täytyy lisätä.

THL:n tutkimuksen mukaan lapsena ohjattua liikuntaa harrastaneet voivat aikuisena paremmin myös mieleltään. Urheilu tukee mielenterveyden perustaa opettamalla tavoitteiden asettelua, sinnikkyyttä sekä keinoja selviytyä eri tilanteista.

Koronakuopasta ei ole helppo nousta ilman nostajia. Monissa lajeissa on pulaa aikuisista. Jalkapallo-otteluja on jouduttu perumaan, kun erotuomareita puuttuu. Pyöräilykisoja on vaikea järjestää, kun vanhojen talkoolaisten tilalle ei ole saatu uusia.

Jos vaikkapa eläkkeelle jäämisen jälkeen olo tuntuu tyhjältä – Suomen seuroissa riittää merkityksellistä tekemistä! Kun antaa aikaansa enemmän, myös saa enemmän.

Esimerkiksi hiihtoseurassa pääsee kokemaan mieleenpainuvia hetkiä. Oppii huoltamaan suksia, kuulee uusinta valmennustietoutta. Saa antaa palkintoja pienimmille, joiden silmät säihkyvät. Voi kuskata, jakaa mehua, ottaa aikaa sormet kohmeessa, kilistää lehmänkelloa voittajille tai olla olkapäänä tappion hetkellä.

Seurassa on hienoa, kun voi tavoitella yhdessä unelmia. Yhdelle niitä ovat mitalit, toiselle hyvä kunto ja liikkumisen riemu.

Haastan kolumnin lukijat: menkää mukaan itsellenne läheisen lajin seuraan. Autetaan nuoret takaisin harrastuksiin. Mikä olisi tärkeämpää?

Kirjoittaja on viestintätoimisto Drumin johtava konsultti, viiden uutistoimituksen kasvatti ja vantaalainen neljän teinin isä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut