Kirjoittajat ovat huolissaan Vantaalle suunnitellusta vaarallisten jätteiden polttolaitoksesta, sillä laitoksen mahdollinen sijainti ja toiminta sisältävät heidän mielestään turhan suuria riskejä.
Fortumin jätehuoltopalveluiden johtaja Kari Rahkonen (VS 6.8.) kirjoitti Vantaalle suunnitellusta vaarallisten jätteiden polttolaitoksen vaaroista, kapasiteettiongelmasta sekä poltettavan tekniikan heikosta energiatehokkuudesta.
Vantaan Energian Vaaralaan suunnitellun laitoksen riskianalyysit ovat mielestämme puutteelliset. Laitoksen vaarallisuutta lähiympäristön elintarviketeollisuudelle ja maanviljelylle on vähätelty.
Alueen läheisyydessä asuu noin 30 000 ihmistä. Huolta herättää myös Kehä kolmosen läheisyys ja kuljetusriskit. Puolustusvoimilta ei ole pyydetty lausuntoa turvallisuuspoliittisista riskeistä.
EU:ssa on viimeisen seitsemän vuoden aikana tapahtunut neljä vakavaa onnettomuutta vastaavanlaisissa laitoksissa. Myös Fortumin Riihimäen laitoksella syttyi tulipalo tänä kesänä (15.6.), mutta onneksi suuronnettomuudelta vältyttiin.
Riihimäen laitos työllistää noin 100 henkilöä, joista pääosa on kemistejä. Poltettaville materiaaleille tehdään kemialliset analyysit ja dokumentaatiot riskien madaltamiseksi. Vantaan Energian laitoksen työllistämisvaikutus olisi noin 20 henkilöä. Tämä on mahdollista, koska Vantaan Energian laitoksella ei aiota tehdä vastaavanlaisia riskianalyysejä kuin Riihimäellä, koska Vaaralan laitokselle vaarallisten aineiden jätteet tulevat valmiina sekoitteina.
Tämä takia Vantaan laitoksen korkealämpötilapolton räjähdys- ja päästöriskit ympäristölle ovat huomattavan paljon suuremmat kuin Riihimäellä.
Ympäristökeskuksen tilastoista selviää, että Suomesta ei viedä juurikaan korkealämpöpolttoon soveltuvaa ongelmajätettä. Poltettavan materiaalin vähyyden takia Riihimäen vaarallisten aineiden jätteenpolttolaitoksen toinen rumpu-uuni on ollut käyttämättömänä jo yli kymmenen vuoden ajan.
Ihmettelemme, mistä Vantaan Energia aikoo poltettavan materiaalin hankkia.
Olemme huolissamme myös hankkeen läpinäkyvyydestä. Tulemme esittämään, että vaarallisten aineiden polttolaitoksen suunnittelu keskeytetään ja hankkeen taustat selvitetään. Hanke on käsiteltävä uudelleen mitä pikimmin konsernijaostossa sekä kaupunginhallituksessa.
Tuukka Saimen (ps.)
konsernijaoston jäsen
kaupunginhallituksen jäsen
Kai-Ari Lundell (ps.)
konsernijaoston jäsen
kaupunginhallituksen jäsen