Kun synnyin, perhekuntaamme kuului jo kaksi siskoa ja veli. Olin niin sanottu tilaamaton iltatähti. Lisäksi huonekuntaamme kuului tummanharmaa kova murikka, jolla oli neljä paksunahkaista jalkaa ja kaksi pientä sysimustaa silmää.
Sekin oli tilaamaton ja päätynyt sattuman oikusta meille, kun oli ensin matkustanut mutkan kautta tutun merimiehen päähänpiston vuoksi Marokosta Suomeen.
Jos minulta kysytään ihaninta, persoonallisinta, hauskinta ja sympaattisinta eläintä, jonka tiedän, se on – kilpikonna.
Vartuin aikuiseksi maakilpikonnan kanssa, jolla oli selkeä oma tahto, jota se osasi myös ilmentää. Kun parvekkeelta alkoi kuulua huomattavan äänekäs jyske, se oli konna, joka puski päin parvekkeen ovea välillä nelivetoisesti, välillä takajalkojensa varassa vatsakilpi oveen ryskyen. Konna halusi jonkun tulevan ja kantavan sen pihamaan apiloiden ja voikukkien ihmemaailmaan.
Kun menin parvekkeelle vesimeloninpala, mansikoita tai herneitä kädessä, se nousi nojaamaan jalkojani vasten kuin koira pyytämään herkkuja. Kun lötköttelin olohuoneen lattialla, konna saattoi tulla parvekkeelta kainalooni nukkumaan.
Suurehkon kokonsa vuoksi Kille herätti niin pihapiirissä kuin kaupungin puistoissa monenlaisia tunteita. Eniten uteliaisuutta, mutta myös pelkoa ja hämmennystä. Kaikki eivät tienneet, mikä se oli. Kerran eräs äiti vastasi pienelle tyttärelleen tietämättömyyttään peitellen sen olevan leppäkerttu.
Kille oli mukana monessa, pitkillä matkoilla pyöräntarakalla kovapohjaisessa kassissa, uimapatjalla järvessä kaukana rannasta.
Elämäni pahimpia hetkiä oli, kun konna kerran pääsi putoamaan patjalta, jolloin se painui pohjaan kuin kivi, eivätkä hysteeriset etsinnät tuottaneet tulosta. Oletin, että maakilpikonna hukkuu veteen jouduttuaan ja itkeä pillitin. Kunnes näin kaukaa hahmon, joka punnersi itsensä vedestä rannan hiekalle, eikä ollut sukellusvenekokeilustaan moksiskaan.
Talvet konna horrosti keittiön kylmäkomeron alimmalla hyllyllä. Linnunlaulua varmempi kevään merkki oli se, kun kaapin ovi rävähti konnan puskemana auki ja mainio matelijamme mätkähti noin viiden sentin pudotuksen keittiön lattialle. Siinä se kurkotteli ja nyökytteli päällään eri suuntiin kuin juhlallisesti meitä tervehtien ja tehden selväksi, että alkusalaatti olisi nyt paikallaan.
Kille opetti minulle pienestä pitäen kärsivällisyyttä. Sitä oli vietävä ulos joka päivä ja sille oli uhrattava aikaa. Sen keräämän huomion vuoksi totuin jo lapsena keskustelemaan erilaisten ja eri-ikäisten vieraiden ihmisten kanssa. Se opetti kestämään kauhun hetkiä ja paniikkia vesiseikkailullaan ja päästyään aina silloin tällöin livahtamaan teille tietymättömille kotipihasta. Se opetti, että rakkautta voi tuntea vähän oudompaakin olentoa kohtaan.
Mutta se opetti myös kunnioittamaan luontokappaletta, joka on alkuperältään ikiaikainen ja mystinen. Olen aina haaveillut, että pääsisin näkemään jättiläiskilpikonnia Galápagossaarille. Mutta en varmaankaan näe, koska Kille opetti myös ymmärtämään, että kilpikonna ei kuulu Suomen luontoon enkä minä Galápagossaarille häiritsemään olentoja, joiden esi-isät ilmestyivät maapallolle satoja miljoonia vuosia ennen meitä.