Aloitin muutama vuosi sitten aikuisopistossa kieliopinnot. Istuin pulpettiin innolla, kuin lapsi ekana koulupäivänä. Into laantui nopeasti. Olin ilmoittautunut alkeiskurssille, mutta luokkahuone oli täynnä osaajia. Yksi kertoi asuneensa kielen kotimaassa vuosia, toinen kiiruhti kirjoittamaan liitutaululle pitkiä virkkeitä.
Opettajan aika meni kurssikertoina keskusteluun osaavien kanssa. Itse tavasin aakkosia vielä viimeisellä kerralla. Kävin kurssin loppuun, koska olin maksanut siitä. Oppi jäi kuitenkin vähäiseksi. Viisastuin vain sen verran, että tiedän Osuuspankin logon olevan myös kirjain. Kun vielä muistaisin, mikä kirjain.
Kurssi oli alkeiskurssi, mutta alkeellista oli vain opettajan ymmärrys siitä, keille kurssi oli suunnattu.
Kieliopinnot menivät poskelleen, joten suunnistin liikkumaan. Päätin valita koripallon, koska se on pitkien ihmisten laji.
Alkeellista oli vain opettajan ymmärrys siitä, keille kurssi oli suunnattu.
Ilmoittauduin koripalloryhmään, jonka kerrottiin olevan sopiva heille, joilla ei ole lajista lainkaan kokemusta. Vasta-alkajille ei ollut Vantaalla omaa ryhmää, joten valitsin hauskalta kuulostavan porukan pohjoisesta naapurikaupungista.
Ensimmäinen kerta oli lupaava. Valmentaja kannusti ja kertoi perusasioita rauhallisesti. Pallo sylissä ei saa juosta, eikä palloa saa potkia. Kentällä on myös muita pelaajia, joten kaikkia koreja ei tarvitse tehdä itse.
Tulin kotiin iloisena, olin löytänyt oman rennon harrasteporukkani. Ryhmän, jossa liikkuminen oli ykkösjuttu. Koreja laskettiin, jos muistettiin.
Ilo loppui lyhyeen. Seuravaalla kerralla ryhmään liittyi uusia jäseniä, kaksi vanhempainvapaalaista. Tunnin aluksi toinen heistä mainitsi sivulauseessa pelanneensa SM-tasolla. Homma oli nyt lasten vuoksi tauolla. Eikä toinenkaan huono ollut.
Hihittely ja reipas rento meininki olivat poissa. Mestarit sanoivat tulleensa mukaan heittelemään. Aluksi oletin heitellyn koskevan palloa. Myöhemmin minulle selvisi, että kentältä heitetyiksi saattoivat joutua myös kehnot pelaajat. Samassa lensi pellolle osaamattomien motivaatio.
Muutaman kerran jälkeen lopetin. Sama ryhmä ei toimi Suomen parhaille ja vasta-alkajille. Ei ainakaan ilman mestareiden oikeaa asennetta.
Alkeita tavaamaan tulevat taitajat ovat unohtaneet oppimiseen liittyvän lausahduksen, jonka mukaan kannattaa valita yhtä tasoa liian vaikea kurssi. Porukan huonoimpana aloittaminen viestii paitsi rohkeudesta myös siitä, että usko oppimiseen on tallella eikä itsetunto keiku pätemisen varassa.