Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Toimittajalta Vuoden äiti -titteli jää saamatta, mutta ehkä yllän riittävän hyvään

Vihdoin kotiovella lumisohjosta, jäätävästä liukkaudesta ja epämääräisestä tuulilasiin tihuttaneesta sateesta selvinneenä. Kimpsut ja kampsut olalla, kädessä ja kaulassa saan kuin saankin oven avattua laskematta yhtään kassia. Astun eteiseen, jossa matto on peittynyt reppuihin ja lukuisiin kenkäpareihin. Selviytyminen eteisen parkour-radasta vaatii myös jääkiekkomailan ylityksen. Pallon päälle ei nyt kannata astua.

Lapsen sairastelun vuoksi huonosti nukuttu yö painaa, mutta selvästi vain äitiä. Kotona on jaksettu touhuilla liikkuneesta tavaramäärästä päätellen. Puolisokin on keskittynyt töihinsä niin, että iltaruoka vielä odottaa tekijäänsä. Vilkaisen kodinhoitohuoneen pyykkiviidakkoa ja keittiön likaisten astioiden kasaa. Nälkäisenä ja väsyneenä rajani tulee vastaan. Huomautan napakasti tilanteesta ja tekemättömistä asioista. Vastaus kuuluu: ”Mitä sä äiti rageet?!”

Kun jokainen on saanut massunsa täyteen sekä sukat, lasit, nallukat ja lukuisat muut tavarat ovat suunnilleen löytäneet paikkansa, on helppo todeta, että lapsi oli oikeassa. Mitä mä rageen? Napakka huomauttaminen nostaa huonon omantunnon. Miksi en malttanut sietää kaaosta ja muistaa, että se kertoo minulle suurimmasta mahdollisesta onnesta, lapsista ja tavallisesta arjesta.

”Mitä sä äiti rageet?!”

Lapsille näkymä merkitsee todennäköisesti ihan vaan arkea, meidän kotia ja elämää. Mies ei tavaroita edes huomaa. On muuten käsittämätöntä, kuinka ihmeessä voi kulkea väistelemällä erilaisia esteitä huomaamatta niitä! Kadehdin tätä taitoa.

Neuvolan terveydenhoitaja lohdutti minua äitiyden alkumetreillä monissa huolissani, kuten siinä, saanko pidettyä lapsen ylipäätään hengissä. Hän sanoi, että niin kauan kun mietin asiaa, ei ole mitään hätää, koska välitän. Jälkikäteen on helppoa todeta, että hän sanoi viisaasti ja oli aivan oikeassa. Kun asioita tiedostaa, niitä voi muuttaa. Kaiken muutoksen taustalla on ensin ymmärrys.

Nöyränä on todettava, että vaikka joskus kuvittelin osaavani ja tietäväni, kuinka lapsia kasvatetaan, ovat lapset olleet paljon suurempia kasvattajia. On ollut myönnettävä ja hyväksyttävä, että virheitä tulee. Unohduksia tulee. Myöhästymisiä tulee. Hermoja menee. Mutta ennen kaikkea: opitaan ja kasvetaan, yhdessä.

Hetki sitten pienin oli viltin alla harmituksen kanssa. Kysyin vieressä silitellen, että muistatko, mikä auttaa nyt parhaiten?

”Keskustelu”, kuului viltin alta.

Sydämessäni oli keskusteluhetken jälkeen onni ja toivo. Ehkei tärkeintä ole vuoden äiti -tittelin tavoittelu ja täydellisesti kaikenlaista kaaosta sietävät hermot. Tärkeintä on, että harmituksia osataan käsitellä ja niistä päästä yhdessä eteenpäin. Osataan myöntää virheet ja halutaan ottaa opiksi.

Ehkä tärkeintä on olla ihan tavallinen, riittävän hyvä äiti.