Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaaliareena | Seniorineuvola on tarkoitettu kaiken ikäisille senioreille

Mielipidepalstalla (VS 8.2.) oli kommenttia 25. tammikuuta julkaistuun kirjoitukseeni seniorineuvoloista. Kiitos siitä.

Omassa kirjoituksessani esitin, että seniorineuvolassa tehtäisiin laaja-alaiset terveystarkastukset ja toimintakyvyn arviointia yli 70–75-vuotiaille. Tarkoituksena oli siis, että ensimmäinen arvio tehtäisiin tuossa ikähaarukassa ja sen jälkeen senioreita kutsuttaisiin vastaanotolle neuvolaan 2–3 vuoden välein.

Aivan kuten kirjoittaja totesi, seniorit on otettava palvelujen suunnitteluun mukaan. Avun hakeminen nykyisessä digimaailmassa on monelle seniorille haasteellista ja tällainen kutsuun perustuva toiminta olisikin tervetullutta.

Seniorineuvolalla olisi merkittävä ennaltaehkäisevä vaikutus, kun terveydentilan ja toimintakyvyn heikkenemiseen pystyttäisiin puuttumaan jo etupainotteisesti kotiavun ja apuvälineiden avulla.

Siis nyt vaan sanoista tekoihin ja seniorineuvolat käyntiin!

Tiina Tuomela

lastentautien erikoislääkäri, LKT

kaupungin- ja aluevaltuutettu (kd.)